Otetaanpa ensin faktaa, jota näkee kaikissa lehdissä, mutta josta vihervasemmiston kansanedustajat väittävät edelleen päinvastaista.

Ruotsissa ja Tanskassa on tiukempi maahanmuuttopolitiikka kuin  Suomessa ja niiden Suomea alhaisempi sosiaaliturva edellyttää vielä työntekoa. Tanska ja Norja ovat jo vuosia sitten aloittaneet rajatarkastukset Ruotsin rajoilla, mutta meillä työnnetään päätä vain syvemmälle perseeseen. 

Suomessa 2020-luvulla paljon huolta julkisuudessa herättäneelle nuorten katuväkivallalle on löytynyt tuoreen tutkimuksen mukaan uusi selittävä tekijä, joka on kaupallistunut elämäntapa ja taloudelliset tekijät.

Tutkimuksen mukaan nuorten keskinäisessä väkivallassa ei ole kuitenkaan ollut niinkään kyse vastakulttuureista tai ”rinnakkaisyhteiskunnista”, vaan ennemminkin vallitsevien arvostusten myötäilystä ja erityisesti vähävaraisista perheistä tulevien nuorten pyrkimyksistä toteuttaa taloudelliseen menestykseen liittyviä ihanteita.

Näin tutkijatohtori Malin Fransberg selittää muslimijengien väkivaltaiset suomalaisten nuorten ryöstöt, joihin liittyy hyvin usein myös rasistinen nöyryytys. Ne isolla porukalla ryöstöjä tekevät ovatkin siis samanlaisia yrittäjiä kuin K- kauppias, rakennusurakoitsija, jne!

Tuollaisia selityksiä näkee vielä paljon, vaikka tuokin tutkijatohtori Malin Fransberg pitäisi viedä päätohtorille ja suljetulle osastolle.

Minä olen monta kertaa täällä siunaillut hyvää onneamme, kun Suomessa ei ruvettu väkisin jakamaan pakolaisia jokaiseen kuntaan.

Tänään kerrottiin, kuinka Belgiasta on tullut Meksikon kaltainen huumevaltio ja tuomarit joutuvat asumaan vartioituina. Ruotsissahan on sama juttu: erään sosiaalitoimiston johtajan talo poltettiin, sosiaalityöntekijöiden koteihin on hyökätty ja Rinkebyssä vartijat saattavat poliisit töihin ja kotimatkalle.

Koska musliminuoret ovat niin innokkaita  toteuttamaan taloudelliseen menestykseen liittyviä ihanteita (Malin Fransberg).

Otetaanpa tähän sitten kertomus Ruotsin maaseudulta, jossa viisi nuorta maahanmuuttajaa lähti toteuttamaan taloudelliseen menestykseen liittyviä ihanteitaan (Malin Fransberg).

Kerron lyhyesti. Viisi kaupungissa vetelehtivää mamua oli saanut selville, että eräällä maaseudulla asuvalla perheellä oli 2.5 miljoonaa kruunua kryptovaluuttaa. Ne ryntäsivät aseineen voimalla taloon sisään, kun perhe  katsoi televisiota yläkerrassa.

Perhe sidottiin ja kaikenlaisen uhkailun ja valeteloitusten jälkeen isäntä siirsi valuutat roistojen tilille. Perheen isäntä oli kuitenkin ollut parhaillaan Discord- chattailemassa naapureidensa kanssa ja hän käänsi äänet pois, mutta mikrofonin isommalle.

Naapurit sitten kuulivat kaiken ja heissä oli paljon metsästäjiä, joten he lähtivät pikavauhtia aseineen paikalle. Roistot näkivät pihalla väkeä ja yrittivät paeta ikkunasta. Syntyi tulitaistelu, jonka seurauksena yksi haavoittunut roisto kuoli myöhemmin vammoihinsa.

ranargang.jpg

tobo-brottsplats.jpg

uppsala-ranare-bilder.jpg

Siinä on somalia, eritrealaista, afrikkalaista ja muslimia yleensäkin nimistä päätellen, mutta tuo mongoli hieman ihmetyttää!