Venesatamamme vieressä on laaja luonnonsuojelualue, jonka läpi kulkee 2.4 km pitkä pitkospuilla rakennettu luontopolku ja sen varrelle on pystytetty kaksi komeaa lintutornia. Sataman välittömässä läheisyydessä on kaislikon reunassa vanha kivilaituri, jolla aikaisemmin oli jatkuvasti pitkä rivi pieniä pojannassikoita ahvenia narraamassa. Pari vuotta sitten laiturille pystytettiin epävirallinen kyltti, joka kieltää tämän onkimisen. Tätä mielivaltaista kieltoa valvomassa päivysti jatkuvasti parvi keski-ikäisiä tanttoja, jotka lehahtivat kuin huuhkajat hiiren kimppuun jonkun onnettoman pojanvesselin erehtyessä laiturille onkeaan virittelemään. Tietysti aina silloin tällöin voi pohjaan jääneeseen siimaan kuristua linnunpoikanen, mutta samalla tavalla luontopolulla vellovat sadat lintujen tarkkailijatkin häiritsevät lintujen pesimärauhaa. Tuskin armeijaa käymättömät bongaritkaan pystyisivät parittelemaan, jos strutsilauma päivystäisi vuorokauden ympäri sängyn ympärillä.

Kautta aikojen on miehillä hienoimpiin lapsuudenmuistoihin kuuluneet kesäiset kaislikon reunoille suuntautuneet onkireissut. Pääkaupunkiseudulla varttuvilla pojanklosseilla tällaisten kokemusten hankkiminen on kuitenkin aina vain vaikeampaa. Mökkireissuja kun tahtoo kertyä vain muutama kesässä, eikä valtaosalla ole sellaisiin ollenkaan mahdollisuutta.

Ei luulisi olevan mikään mahdoton juttu rakentaa täällä sijaitsevien kymmenien venesatamien yhteyteen erillinen onkilaituri jokaiseen. Välittömästi venesataman yhteyteen, mutta kuitenkin aidatun laiturialueen ulkopuolelle. Kaivinkone tekisi jykevän kivilaiturin muutamassa päivässä ja raapaisisi pohjaan lisäksi kohtuullisen syvänteen, missä kalat viihtyisivät. Erikokoisia betoniputkia upotettaisiin vielä sopivalle ristikolle ja kala-apaja olisi valmis.

Lapsiaan tarkkailevat ja samalla itsekin merestä nauttivat vanhemmat kun vielä joskus heittäisivät vanhentuneet leivänsiivunsa veteen kalojen ravinnoksi, niin olisipas väkevä luontoelämys aina käsillä. Kauniina kesäiltoina on pojankoltiaisille paljon terveellisempää lähteä ahvenia narraamaan, kuin uppoutua tietokonepelien täysin elämälle vieraaseen sotapelien maailmaan. Keskellä Helsinkiä sijaitsevan Talin golf-kenttää käyttävien isokenkäisten yläluokkaista harrastusta tuetaan sadoilla tuhansilla vero- euroilla vuodessa. Murto-osa tuosta summasta riittäisi takaamaan unohtumattomia onkiretkiä monta kertaa suuremmalle nuorisojoukolle. Lisäksi tuollaiset kalastusharrastukset houkuttavat tietynlaisia Bart Simpson-tyyppisiä nuoria, jotka eivät viihdy tiukasti ohjattujen pallopelien parissa. Siellä missä sotahulluuttaan purkavat valmentajat ja kunnianhimoonsa tikahtumaisillaan olevat isät vaahtosuisina riehuvat kentän reunalla.

Ymmärrän varsin hyvin perinteisiä lintujen tarkkailijoita, mutta jotkut viimeisimmät kouhotukset ihmetyttävät. Tuhannet piipparit hälyttävät ympäri Suomea jonkin Siperian sirriäisen havainnosta ja sitten kaahataan yötä myöten paikalle näkemään ja näyttäytymään. Mikäli tuhansien eurojen putkessa höyhen vilahtaa, niin sitten tehdään valtava määrä pikkuisia merkintöjä pikkuiseen muistikirjaan, taikka Nokian caligulaattoriin näpytetään salaperäisiä koodeja. Vegaaneilta ei ole sopivaista kysyä että missä tässä on pihvi, mutta onko tuossa edes mitään itua! Joidenkin bongareiden olisi aika havahtua onnettomuuteensa ja tunnustaa alkuperäisen idean luonnonsuojelusta kadonneen jossakin matkan varrella.

Tässä asuinalueeni ympärillä on valtaisat alueet vihreää luontoa, mutta ne ovat vain pienten erityisryhmien käytössä. Talin golf-kenttää on täysin mieletöntä pitää muulta yleisöltä suljettuna ja sinänsä arvokasta työtä tekevät luonnonsuojelijat voisivat joustaa yhden onkilaiturin verran.