Ruotsin uusi hallitus on nyt tehnyt päätöksen ottaa 40 miljardia euroa velkaa uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen ja Suomen seuraava pääministeri Petteri Orpo kertoo meidän tekevän samoin.

Hetkinen! Viimeisen 14 vuoden aikana Suomi on ottanut yli 100 miljardia velkaa, kun taas Ruotsin talous on pyörinyt lähes omillaan ja sen ulkomaanvelkavelka on paljon pienempi kuin Suomen. Lisäksi Suomen tyttöhallitus järjesti juuri Suomelle Brysselistä ukaasin, jonka mukaan meidän on käytettävä joka vuosi 1. 000 miljoonaa euroa soiden ja metsien ennallistamiseen.

Viiden vuoden kuluttua Ruotsi on siis rakentanut ehkä jo parikin 5. 000 miljoonaa euroa maksavaa ydinvoimalaa, mutta silloin Suomi on ”rakentanut” vain 5. 000 miljoonalla uutta suota (jänkkää).

Nykyhetken valossa Olkiluoto kolmosen rakentaminen oli oikea päätös, mutta tuota maailman kalleinta laitosta on rakennettu jo huikeat 18 vuotta! Sen pitäisi käynnistyä joulukuussa, mutta laitoksen historian huomioon ottaen veikkaan sen posahtavan lopullisesti ennen kirsikkapuun kukintaa. Suuri osa sen laitteista on seisonut jo 10 vuotta, eikä niillä enää mitään takuita ole, eikä niitä kukaan ole huoltanut.

Voimala myytiin kansalle valtavilla työllisyysvaikutuksilla, mutta 96% siitä on rakennettu verovapaalla ja ammattitaidottomalla ulkomaisella halpatyövoimalla. Sen kansantaloudelle aiheuttamat tappiot jo siinä ovat ehkä n. 1765 miljoonaa euroa.

Eurooppaa uhkaa siis energia- ja ruokapula, mutta meillä pellot (ruoka), turvesuot (energia) ja metsät (vienti) muutetaan vetiseksi suoksi, jota meillä on jo ennestään kolmannes maapinta- alasta!

Suomella olisi loistavat mahdollisuudet palata jälleen yhdeksi maailman moderneimmista ja kehittyneimmistä yhteiskunnista, mutta ihan päin helvettiä mennään vaan koko ajan kiihtyvällä vauhdilla! Rahaministeri Annikka Saarikko on käyttänyt jo 4- 5 velkamiljardia pelkästään nostaakseen Kepun gallup- kannatusta parilla prosentilla, mutta eihän se siitä enää nouse.

Kukaan ei ole vielä esittänyt arvioita Venäjän rajan sulkemisen ja kaikenlaisen kaupan, turismin ja muun loppumisesta. Tietysti siinä on menetelty oikein, mutta jo senkin takia voi Suomen bruttokansantuote pudota 4- 20 miljardilla.