HOIVA-ALAN työvoimaa välittävän yrityksen pari vuotta sitten perustanut Fadumo Ali sai Espoon Yrittäjiltä Vuoden yrittäjä -palkinnon.

Minä olen jo liian monta kertaa uskonut noita tarinoita menestyvistä maahanmuuttajista, jotka sitten paljastuvatkin huijareiksi. Onnittelen Fadumo Alia, mutta tuo Hesarin juttu herättää epäilyksiä.

Suomessa on valtava pula lähi- ja sairaanhoitajista, mutta silti Ali on parissa vuodessa saanut heitä kirjoilleen peräti 2500 päätä. Miksei saman tien 250. 000, koska silloin Suomen hoitajapula olisi muisto vain.

Tänään Valviran edustaja kertoi jossain lehdessä, että kymmenet hoitajat olivat sanoneet irti hoitajalisenssinsä. Lähi- ja sairaanhoitajien jäädessä työttömiksi heille osoitetaan välittömästi uusi työpaikka ja sen takia he sanoutuvat irti ammatistaan. Miten ihmeessä Ali sitten löytää näitä laillistettuja hoitajia 1- 3 päivän keikoille.

Hänen yrityksensä maksaa lähihoitajille 18,20 euroa tunti ja 9 prosentin lomakorvaus sekä vuorolisät. Sairaanhoitajien tuntipalkka on 25 euroa, johon tulee myös päälle lomakorvaus ja vuorolisät. Hän maksaa siis sellaisia yli 4. 000€/kk palkkoja kuin Tehy ja Super nyt lakollaan yrittävät saada! Rakennuksilla vuokramiehille maksetaan selvästi huonompaa palkkaa kuin vakituisille, joten ihmetyttää tuo Alin kyky maksaa paremmin.

Näiden maahanmuuttajien yritysten menestys johtuu monesti vain siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät mitkään tarkastajat halua tai uskalla tutkia niitä tarkemmin. Tässä Seuran kirjoitus Horn Afriki työvoimanvuokrausta harjoittavasta yrityksestä, jota johtaa somalialainen Abdi Osman.

Mies perii kiskurivuokria työläisiltään, jotka ilmeisesti ovat kaikki turvapaikanhakijoita. Heille työpaikka tietää oleskelulupaa ja se on silloin miljoonapotti. Pidän itsestään selvänä, että Osman myös tarpeen vaatiessa antaa väärän työtodistuksen lähimmäiselleen. Tämä ei ole mega- aggressio somaleja kohtaan, vaan minä tiedän tarkkaan rakennuksilla olevan myös suomalaisia ja kaiken maalaisia huijareita.

Ruotsissa nimenomaan muslimimaahanmuuttajien kaikenlaiset avustuspetokset ovat jo satojen miljoonien eurojen härdelli. Kunnan virkamiehet ihmettelivät eräässäkin kaupungissa, kun 60 ihmistä oli kirjoilla samassa pienessä asunnossa. Todennäköisesti nuo pakolaiset olivat palanneet kotimaihinsa heti sossun maksut juoksemaan saatuaan ja joku pyöritti sitä avustusrallia Ruotsin päässä. Niin arvelivat jotkut paikallispoliitikot.

Samaa Suomessakin varmasti ja somalit nimenomaan. Espoon kaupunginvaltuutettu Habiba Ali lähetettiin 15- vuotiaana kahdeksi vuodeksi Somaliaan, koska hänen Suomesta turvapaikan saaneet vanhempansa pitivät häntä liian länsimaistuneena. Onko Habiba Ali sukua Fadumo Alille ja siten Espoo suosii nimenomaan Fadumon yritystä rekrytoinneissaan?

Somalit ovat lukemattomia kertoja syyttäneet suomalaisia rasismista ja mikrorasismista, joten tässä tuli nyt sitä mistä on jo tuomittukin niin monta kertaa. Vaikka minä kyllä lähinnä ihmettelin sitä, että ollaanko terveydenhoitoon nyt rakentamassa samanlaista vuokratyöläisten juoksuttamista kuin rakennusalalle tehtiin jo. Mitä mieltä Tehy ja Super mahtavat olla Hoiwa Oy: stä?