Minulla ei ole mitään vakituista mielipidettä ruotsidemokraateista (SD), koska heidät on leimattu natseiksi ja kukapa nyt natseja haluaisi kannattaa. Nyt kuitenkin jo lähes miljoona ruotsalaista äänesti heitä, joten tilanne on muuttumassa.

Neljä vuotta sitten SD suljettiin pois kaikista valiokunnista Ruotsin valtiopäivillä ja heitä kohdeltiin samoin kuin neekereitä Etelä- Afrikan apartheid- hallinnon aikana. Nyt viimeisen parin viikon aikana asenteet ovat muuttuneet ja SD sai tärkeitä valiokuntien puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä ihan sen verran kuin 22% äänisaalis edellytti.

Ruotsidemokraateilla ainoa ehdoton kynnyskysymys porvarihallitukseen menoon tai sellaisen tukemiseen on se, ettei ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa leikata. Se on Ruotsissa 80% tuloista ja Suomessa vain hieman yli 50%.

SD on ollut jo hallitseva valtapuolue monissa Ruotsin kunnissa ja se on ajanut johdonmukaista ja hyvää politiikkaa.

Nyt siellä on käyty pari viikkoa hallitusneuvotteluita ja kaikki puolueet (SD, moderaatit, lib, krist) kertovat niiden edistyvän aivan loistavasti. Tiettävästi ruotsidemokraatit vaativat itselleen ehdottomasti ministerin paikkoja.

Viimeisen parin viikon aikana Ruotsissa on ammuttu ja räjäytelty enemmän kuin milloinkaan. Huumejengien johtajia on taas pidätetty ja ammuttu, joten taistelut vallasta ja reviireistä käyvät kuumina.

Maan vankilat ovat ääriään myöten täynnä, joten vankeustuomion saaneet pääsevät vapaalle odottamaan paikkaa lukkojen takana. Nyt siellä on jo suunnitelma muuttaa vankeustuomioita pelkällä jalkapannalla ”kärsittäviksi” ja sehän kelpaa kovan luokan gangstereille.

Ruotsissa maahanmuuttajien rikollisuus on yksinkertaisesti jo niin paha sotku, ettei sitä enää milloinkaan saada kuriin. Somalit, afgaanit ja arabit tekevät siitä tuhosta suurimman osan. Kuten meillä Suomessakin.