Toissapäivänä palailin kävellen kotiini vähän ennen iltayhdeksää. Asun korkealla mäellä sijaitsevalla muutaman sadan asukkaan pienkerrostaloalueella, joka on hieman erillään muusta lähiöstä. Noustessani mäelle vievää sadan metrin pituista kävelytietä huomasin edessäpäin seisoskelevan kaksi silmiinpistävän epäilyttävää tyyppiä. Toinen oli isokokoinen roikale ja pienempi taas luihun oloinen, molemmat tiukasti huppareihin verhoutuneina. Supisuomalaisia kuitenkin, sen verran tulin huomioineeksi. Tultuani kohdalle he loikkasivat kumpikin eri puolille kävelytietä ja kääntyivät selin. Päättelin kehoani ympäröivän voimakkaan auran pakottaneen rentut lumikinokseen ja tunsin alkukantaista mielihyvää. Pitkästä kaupungissa oleskelusta huolimatta minussa on kuitenkin vielä sen verran pohjoisen elukkaa jäljellä, että hampurilaisilla kasvaneiden lantalaishuligaanien pötsit menevät sekaisin ja naiset iskeytyvät hillittömään kiimaan. Näin ajattelin kulkiessani ja sain siitä ylimääräiset adrenaliinisävärit.

 

Eilen luin kuitenkin lehdestä tämän parivaljakon ryöstäneen puukolla uhaten yksinään kävelleen naisen. Paikka oli täsmälleen sama, kellonajasta päätellen nainen oli saapunut paikalle välittömästi minun jälkeeni ja tuntomerkit osuivat tarkalleen. Ryöstön jälkeen nämä alle parikymppiset miehet olivat poistuneet juosten aseman suuntaan. Tuohon aikaan ja kylmästä säästä johtuen arvaan aseman ja kauppakeskuksen olleen jo tyhjillään ihmisistä. Alueella on lukemattomia valvontakameroita ja niinpä uskonkin poliiseille olevan suhteellisen helppoa löytää miehet joltain nauhalta. Viidenkymmenen tuhannen asukkaan lähiössä he joutuvat jatkuvasti setvimään rötöksiä valvontakameroiden avulla, joten he tietävät mistä katsoa.

En ole koskaan ymmärtänyt miten valvontakamerat voisivat häiritä normaalin ihmisen yksityisyyttä. Jo pelkkä tietoisuus niiden olemassaolosta panee kriminaalit hillitsemään pimeitä mielihalujaan.

Kerran ajelin rakennusnostimella erään vaatekaupan ohi. Seisoin koneen korissa niin korkealla, että näin ikkunan sumennetun alaosan yli suoraan sovituskoppiin. Siellä housuja sovittava kolmikymppinen nainen pyllisteli peiliin kaikissa mahdollisissa asennoissa. Huomattuaan minut hän vaikutti ensin ärtyneeltä, mutta näytettyäni sormin kymmentä pistettä esitykselle tämä donna hervahtikin hulvattomaan nauruun. Naisetkin siis vain tykkäävät vieraiden silmien tarkkailusta, vaikka julkisuudessa aivan muuta väittävät.

Kaupungeissa tuskin on sen enempää sekopäitä kuin maaseudullakaan, mutta suuressa ihmisvilinässä heitä on mahdoton tunnistaa. Sen takia ruvetaankin sitten varomaan vähän jokaista ja tästä juontaa kaupunkilaisten maine tylyinä ihmisinä.

Muutaman sadan asukkaan maalaiskylään muuttava vieras saa nopeasti tietoonsa paikallisen kylähullun ja tarkan selvityksen tämän pervoista ominaisuuksista. Hyvin usein vieras kuitenkin tunnistaa tämän olevan itse asiassa kyläkiusattu originelli ja loppujen lopuksi paikkakunnan järkevin mies. Tuon onnettoman ihmishylkiön eristyksistä vapauttamisen myötä hän saa tästä vielä loistavan kalakaverin itselleen.