Liikenneministeri Anne Berner rakensi kolme vuotta täysin epäonnistunutta taksilakia, jota tämä tyttöhallitus on nyt yrittänyt kolme vuotta muuttaa. Eikä siitä tule lasta, eikä paskaa.

Sipilän hallitus toteutti työttömille aktiivimallin, jonka tyttöhallitus heti ensi töikseen kumosi. Pari vuotta työttömät saivat elää kuin ellun kanat ja sitten tyttöhallitus toteutti täsmälleen samanlaisen aktiivimallin kuin se Sipilän oli.

Vasemmistoliitto ja vihreät saivat vuoden 2019 vaaleissa yhteensä 36 paikkaa ja ”vaalien voittajina” ne katsoivat itsellään olevan selvä etuoikeus päästä hallitukseen. Muiden puolueiden 164 paikalla ei heidän mielestään ollut mitään merkitystä, vaikka 5- vuotias lapsikin olisi tajunnut puheiden mielettömyyden. Yle ja HS rummuttivat näitä ”vaalien voittajia”.

Tyttöhallitus pyyhki Annika Saarikon takapuolen kaikkien eduskuntapuolueiden aikoinaan yhteisesti sopimilla ”menokehyksillä”. Nyt niitä vaaditaan lakiin. Mitä sitten, seuraava hallitus voi olla hyvinkin täysijärkinen, mutta sen jälkeen tulee taas tyttöhallitus. Sillä on tietysti enemmistö eduskunnassa ja ensimmäiseksi se kumoaa lain ”menokehyksistä” ja velkaa otetaan taas kuin viimeistä päivää.

Gotlannin Almedalenissa on joka kesä kaikkien Ruotsin puolueiden tapaaminen. Suomen oikeusministeri ja Rkp:n puheenjohtaja Anna- Maja Henriksson tapasi siellä Ruotsin liberaalipuolueen puheenjohtaja Johan Perssonin. Yllättäen tuohon Hesarin juttuun oli tullut myös asiaa mukaan:

-Jengeissä olevat ihmiset ovat rahan perässä. He eivät välitä mistään muusta. On kyse siitä, voivatko jengit löytää vastaanottavaisia ihmisiä muualta ja siten aika nopeasti siirtää väkivaltapääomaansa rajan yli Suomeen, totesi Persson.

 - Jos liberaalit onnistuvat, meidän tavoitteenamme on olla mukana hallituksessa. Sitten pitää istua alas ruotsidemokraattien kanssa ja puhua tärkeistä kysymyksistä. Siten osoitamme myös kunnioitusta niitä äänestäjiä kohtaan, jotka ovat valinneet äänestää ruotsidemokraatteja. Totesi Persson.

Ruotsissa jo miljoona ihmistä (17.4%) äänestää ruotsidemokraatteja, joten he voivat oppositiosta vaikuttaa (kirjoittaa) hallitusohjelmaan. Se on ollut normaalikäytäntö jo tämän sossuhallituksen aikana ja samoin Tanskassa  ja Norjassa. Näissä pojoismaisissa demokratioissa ei joku PASKAPUHETTA rääkyvä narttuporukka voi vaatia halltuspaikkaa 7- 13% kannatuksella.