Olen viime aikoina katsellut dokumenttia Yhdysvaltain historiasta ja siitä sain idean miten Suomi pääsee helposti ja ilman Venäjän kanssa sotimista Jäämeren rantojen runsaille kalavesille, sekä kaasu- ja öljykentille. Faktaa:

- Vain parisataa vuotta sitten USA oli vain pieni ramsu itärannikolla, mutta sitten presidentti Jefferson osti 15 miljoonalla silloin koko keskisen USA: n käsittävän Louisianan alueen Napoleonilta.

- Venäjällä on joidenkin sopimusten takia Suwalkin käytävä Puolan alueella, jota pitkin se huoltaa Valko- Venäjältä käsin Kaliningradia.

- Norjalla on pohjoisimman Suomen itäpuolella erittäin harvaan asuttu erämaa- alue ja raja Venäjän kanssa.

- Jostain syystä Suomessa ei ole vieläkään saatu aikaan lakeja, joilla rajoitettaisiin venäläisten maakauppoja, sekä poistettaisiin kaksoiskansalaisuuden mahdollisuus venäläisiltä.

- Martti Ahtisaaren juuret ovat Norjassa.

Ostetaan siis Norjalta kapea maakäytävä Pohjois- Suomesta Jäämerelle samalla 15 miljoonan dollarin hinnalla kuin Napoleon möi Louisianan. Norjan valtiolla on öljyrahastoissaan jo 15 kertaa Suomen valtion budjetin verran rahaa, minkä lisäksi Suomella on jo kahden budejtin verran velkaa. Ne ovat vain tyytyväisiä, jos pääsevät eroon arvaamattomasta Venäjästä naapurinaan.

Upporikkalle Norjalle ei siis merkitsisi mitään kapean maa- ja merikiilan luovuttaminen Suomelle. Naton ja Suomen sotilaat voisivat sitten yhdessä ottaa hoitaakseen Venäjän rajan valvonnan ja korkeiden aitojen rakentamisen. 

Kirkkoniemestä on 8 kilometriä Venäjän rajalle, joten se väliin jäävä siivu ostettakoon ja mahdollisesti myös maamme itäpuolella olevat lähes asumattomat erämaat. Me olemme molemmat Naton jäseniä ja erittäin ystävällisissä väleissä, joten asioista sopiminen on helppoa kuin heinänteko.

Kalottialueilla valtioiden rajat ja kaikki mahdollinen ovat nykyäänkin vain paperilla; ihmiset menevät, tulevat ja tekevät ihan mitä huvittaa ja mikä on kulloinkin parasta.

Tuon uuden alueen nimi olisi tietysti Maran käytävä, mutta suostun kyllä miettimään muitakin ehdotuksia.

Venäjän sitten romahdettua ja hajottua voimme tehdä saman kuin yhdysvaltalaiset tekivät Louisianan länsipuolelle jääneille intiaanien alueille: otamma jumalauta Petsamot ja muut alueet takaisin, sekä niin paljon lisää kuin ikinä tarvitsemme! Historiaa tutkiessani olen huomannut, että jokaisella sukupolvella on myös velvollisuus, oikeus ja mahdollisuus tehdä itse sitä historiaa!

 

222px-Norway_Finnmark_location_map.svg.p