Monilla eri kanavilla on jo vuosia pyörinyt toinen toistaan hävyttömämmäksi muuttuvia pudotuspeliohjelmia. Erilaisten kilpailujen varjolla katsojia opetetaan pudottamaan kanssaihmisiään työpaikoilla ja myös hyväksymään oma putoamisensa. Muodostetaan erilaisia liittoumia kanssakilpailijoita yksitellen tiputettaessa ja loppukilpailussa viekkain sosiopaatti kohtaa pahimman psykopaatin. Lehtiä lukiessa huomaa tällaisen käytännön yhä enenevässä määrin leviävän jo työpaikoillakin. Vanhan vitun aikaan (lappilainen sanonta), niin  kertomakirjallisuudessa kuin elokuvissakin oli sankareita, jotka pelastivat ja puolustivat heikompiaan.

Ainoa paikka missä tällaisen pudotuspelin voisi kuvitella olevan hyväksyttävä ja tarpeellinen on Suomen eduskunta. Nykyäänhän edustajat saavat lähes neljä vuotta viettää yhtämittaista "väärän kuninkaan" päivää. Salkkareiden mukana elävä ja Seiskaa lukeva kansa ei pahemmin vartioi heidän tekemisiään, riittää kun edustaja vaalikampanjan aikana jaksaa naama peruslukemilla ladella puoluetoimiston opettamat fraasit ja lupaukset. Mikäli vaaleja edeltävällä viikolla kotikaupungissaan ajaa humalassa yksisuuntaista katua vastavirtaan kuollut huora takakontissa ja vielä törmää ambulanssiin, niin silloin tarvitaan jo kalliimpaa mainostoimistoa apuun. Nämä luikerot voivat sitten selitellä edustajan uhrautuvaisesti ottaneen pakollisen riskin toimittaessaan kadulta löytämäänsä syntistä naista hoitoon. Ja taas kansanedustaja selviää muutaman sata ääntä maksavalla epäilyksellä. Jollei nyt sitten ambulanssissa sattunut makaamaan toinen samanlainen saatanan kameleontti, mutta eri puolueesta!

Kuuden kuukauden välein voitaisiin eduskunta laittaa tilille tekemisistään äänestämällä Internetissä 10 % edustajista kylmästi ulos ja varamiehet tilalle. Hallituksessa istuvat ja koomassa makaavat edustajat rajattaisiin äänestyksen ulkopuolelle, ensimmäiset käytännöllisistä ja jälkimmäiset humanitäärisistä syistä.

Kymmenkunta vuotta sitten puhuin sarkastisesti aikovani perustaa "Fryckman förskolan", jossa keskityttäisiin kasvattamaan lapsille kavaluutta ja röyhkeyttä, jotta nämä paremmin pärjäisivät aina vain kovenevassa yhteiskunnassa. Mutta eikös vain joitakin aikoja myöhemmin eräs lastentarhanopettaja lehdessä valitellutkin, kuinka jotkut vanhemmat ovat huolissaan lapsensa liiallisesta empaattisuudesta.

70-luvulla oli Hymyssä jännittävä seikkailukertomus SKDL: n kansanedustaja Rytkösestä, joka taksilla ja muilla kulkuneuvoilla yritti kuljettaa Helsingin huoraa kotiseudulleen sydän-Savoon. Monta päivää kestänyt exodus oli jännittävämpi kuin paroni von Munchausenin kertomukset milloinkaan. En tosin vieläkään tiedä minkä takia hän tätä kokottia oli sinne kuljettamassa. Huorahan ei ole samalla tavalla paikkasidonnainen kuin oma vaimo, kissa tai muu mirri.