Katselin eilen taas Jerusalemin studiota ja nyt siellä oli aiheena Egypti. Mukana keskustelussa oli Israelin Egyptin suurlähettiläs ja kaksi eri yliopistojen tutkijaa.

Jonkun asiantuntijan mukaan Egypti ja Etelä- Korea olivat yhtä vauraita vielä 1960- luvulla, mutta rajattoman väestönkasvun ja halvaantuneen yhteiskunnan vuoksi Egypti on nyt jo 50 vuotta Etelä- Koreaa jäljessä.

Egypti on täysin ulkomaisen avun varassa, jota se haalii kaikkialta maailmasta. Maan teollisuus on lähes täysin valtion omistamaa ja armeijan hallinnoimaa. Maanviljelys on samanlaista pikkutilallisten fellahien räpellystä, kuin faaraoiden aikaan.

Egyptissä on 100 miljoonaa asukasta ja se on kolme kertaa Suomen kokoinen, mutta 95 miljoonaa egyptiläistä asuu Oulun läänin kokoisella alueella. Kapealla kaistaleella Niilin varrella he pikkuisen maata viljelevät ja tupakoivat.

Nyt Egypti rakentaa 40 miljardia maksavaa pompöösiä hallintokaupunkia 45 kilometrin päähän Kairosta. Keskelle aavikkoa tulevan eliitin vihreän kaupungin rakentaminen on armeijan projekti. Ensin piti kiinalaisten ottaa sieltä 20 miljardin urakka, mutta he vetäytyivät kun jättiprojektin maksajasta ei ollut vielä mitään tietoa. Eikä sitä maksajaa tiedetä vieläkään, mutta rakennetaan vaan.

Kenraali Abdel Fattah al-Sisi kaappasi vallan Muslimiveljeskunnan Mohammed Mursilta, joka oli jo hyvää vauhtia muuttamassa Egyptiä ääri- islamistiseksi valtioksi. Kristittyjen koptien ( 10 milj ) tappajaiset olivat jo alkaneet, mutta se ei estänyt ylen "palestiinalaista"  toimittajaa Aishi Zidania suremasta Mursin kauhistuttavaa kohtaloa.

Egyptillä on Niilin myötä valtavat vesivarat, mutta 550 kilometriä pitkän Nasserjärven vesiäkään ei käytetä mihinkään. Noilla Uuden Kairon 40 miljardilla sinne olisi saatu rakennettua tuhansia keinokasteltuja maanviljelykeskuksia, jotka olisivat antaneet elinkeinon kymmenille miljoonille egyptiläisille. Viljaa, hetelmiä, vihanneksia, niilinahvenia, sekä pienteollisuuden ja karjatalouden tuotteita olisi sieltä saatu vientiin asti. Israel olisi voinut kouluttaa maatalousneuvojat, koska siellä samanlainen homma hoidettiin aivan mitättömillä vesivaroilla.

Egypti tulee tosin saamaan paljon tuloja Välimeren kaasukentiltään, mutta kun ne rahat menevät tuollaisiin eliitin luxushankkeisiin ja elämään. Kansa voi nousta taas kapinaan ja sen jälkeen Eurooppaan voi tulla sieltäkin miljoonia patalaiskoja pakolaisia.

Vuonna 2007 Suomi luopui "lahja-apumuotoisesta" kehitysavusta Egyptille, mutta satojen eri järjestöjen kautta sinne syydetään edelleenkin jopa satoja miljoonia euroja vuodessa. Tämän takia meillä ei sitten olekaan varaa palkata hoitajia vanhustenhoitoon ja joiltakin kantakirjasuomalaisten miesten ryhmiltä poistetaan kaikki hoidot, mutta eutanaasiakaan ei anneta. Alkoholisteilta on vuosien varrella viety hoitopaikat tautiin nimeltä alkoholismi ja tämän alkoholismin takia heille ei pian anneta muitakaan hoitoja!