Huumeisiin liittyvä raaka rikollisuus kasvaa edelleenkin Ruotsissa kymmeniä prosentteja vuodessa. Siellähän keksittiin jo vuosia sitten alkaa syyttää ilmiöstä nimenomaan huumeiden käyttäjiä.

Samoin meillä Suomessa vaadittiin vielä pari vuotta sitten huumeiden käytön sallimista, mutta nyt ne huumeiden käyttäjät ovatkin syyllisiä paisuvaan jengirikollisuuteen. Ja nämä enimmäkseen Lähi- idästä ja Somaliasta tulleet jengiläiset ovatkin syrjäytyneitä uhreja. Suomi on yksi maailman parhaista valtioista kaikilla mittareilla, mutta me olemme epäonnistuneet!!!!!

Ruotsissa on poliisin mukaan jo 62. 000 jengeissä toimivaa ammattirikollista ja heidän kanssaan toimivia. Eletään sosiaalituilla ja pientä keikkaa tekemällä saadaan komeat autot ja insinöörin palkka.

Nyt Ruotsissa on aloitettu kouluissa kampanja nuorison jengeihin liittymistä vastaan. Ja sitä tehdään tietysti sillä periaatteella, että ne olisivatkin kantaruotsalaiset Anderssonien ja Johanssonien lapset jengien ampumista ja räjäyttelyä tekemässä. Se tapahtuu pian meilläkin.

broschyr.jpgbroschyr2.jpg

Minua ärsytti suunnattomasti viime kesänä, koska Riikka Purraan kohdistuneen ajojahdin aikana somalien imaami väitti somalivanhusten pelkäävän käydä kaupassa. Vaikka Ruotsissa ja Suomessa nimenomaan somalit ovat sen pahimman väkivallan takana.

Otetaanpa tähän otteita sosiaalidemokraattisen Göteborgs- Postenin jutusta vuodelta 2007. Siis vain 17 vuotta sitten, mutta nykyisin lehden olisi täysin mahdotonta kirjoittaa noin selkeää tekstiä. Siis muslimeista, muistahan saa edellenkin kirjoittaa aivan vapaasti mitä haluaa.

Tuo juttu on edelleenkin ajankohtainen, koska Göteborgin ja koko Ruotsin somalien tilanne on vain rajusti pahentunut ja artikkelissa mainituista syistä. Sama homma Suomessa ja arabeillakin.

Göteborgin somalit- kansa kriisissä 

Että joka toinen somalinainen ei asu lastensa isän kanssa..Että vain kolmella kymmenestä somalilaisesta on täydet arvosanat 9. luokasta. Että joka viides nuorta somalimiestä on epäilty väkivaltarikoksesta.

Tulkki Abdi taas:

- Olen tulkinnut ihmisille, joiden tiedän valehtelevan, jotka asuvat yhdessä. Useat muut somalitulkit vahvistavat tämän kuvan, että perheet valitsevat etuuspetoksia parantaakseen talouttaan. Joskus  että mies tarvitsee rahaa huumekhattiin, josta on tullut Göteborgin somali-etnisen ryhmän vitsaus.

Erään Göteborgin kaupunginosan korkea virkamies vahvistaa, että eronneiden äitien luona odottamattomilla kotikäynneillä voi tavata lasten isän ja näkee merkkejä siitä, että hän asuu edelleen asunnossa.

Pariskunta allekirjoittaa paperin ja yhtäkkiä yhteiskunta ottaa vastuun lasten elättämisestä, vaikka aviomies ja vaimo pitävät edelleen itseään naimisissa uskonnollisessa mielessä.

Aiemmin lainatun sosiaalitoimen virkailijan mukaan ongelmia tulee joskus silloin, kun sosiaalipalvelu haluaa imaamilta todistuksen puolisoiden erosta.

 Isä ajattelee, että jos hän luovuttaa perheen sosiaalijärjestelmän haltuun, se tulee hänelle halvemmaksi, sanoo tulkki Abdi. Mutta kun hän ei enää elä perhettään, miehen ja naisen välinen kunnioitus katoaa. Perhe mätänee sisältäpäin.

Koulutusviraston ja Ruotsin tilastokeskuksen luvut osoittavat, että Göteborgissa vain joka neljäs somalipoika (syntynyt Somaliassa tai syntynyt Ruotsissa somalivanhemmille) oli viime keväänä täysi luokka yhdeksännestä. Kuudella pojasta kymmenestä puuttui arvosanat kahdesta tai useammasta aineesta. Somalialaisten tyttöjen luvut näyttivät paremmilta, mutta jopa heidän tulokset olivat paljon huonommat kuin muiden ulkomaalaistaustaisten tyttöjen keskiarvo.

Aiemmin lainatun sosiaalitoimen virkailijan mukaan ongelmia tulee joskus silloin, kun sosiaalipalvelu haluaa imaamilta todistuksen puolisoiden erosta.

Kävi ilmi, että joka viides 18–23-vuotias miespuolinen Göteborgin Somalian kansalainen oli epäilty väkivaltarikoksesta kahden vuoden jakson aikana tämän vuoden maaliskuuhun. Myös nuoremmassa ikäryhmässä, 12–17-vuotiaissa, väkivaltarikokset olivat yleisiä, vaikka em. ryöstöharrastus ei sisältynyt tilastoihin.

Raportin on kirjoittanut Maria Wallin, Göteborgin poliisin tutkija. Hän puhuu "erittäin epämiellyttävästä väkivallasta jopa nuorten tekijöiden keskuudessa". Keskimäärin kutakin tekijää epäiltiin noin kymmenestä ryöstöstä tai pahoinpitelystä.

– En ole aiemmin törmännyt näin vakavaan väkivaltarikokseen. Yleensä väkivalta kärjistyy, kun tekijät tekevät useita rikoksia, mutta monissa tapauksissa veistä on käytetty suoraan ja jo nuorena.

-Täällä Ruotsissa voit ottaa rennosti ympäri vuoden, istua kahvilassa ja jutella. Kun olet niin hyvässä kunnossa, miksi sinun pitäisi tehdä töitä?

- Mutta, hän sanoo, laita samat ihmiset Englantiin tai Yhdysvaltoihin, niin nomadijärjestelmä lähtee liikkeelle ja heistä tulee hyvin yritteliäitä.

Yhteenvetona voidaan siis todeta: Maahanmuuttajille vain oma pikkuruinen sosiaalituki alkuvuosiksi, etteivät putoa siihen kauhistuttavaan Kannustinloukkuun. Sanoo myös somaliyrittäjä Abdi Osman. Vaikka itse onkin niitä pahimpia ketkuja Suomessa.

Sharmarke Said Aw-Musse muistuttaa, että mielipiteiden ilmaisu on demokratian kulmakivi, mutta rasismille ei saa antaa sijaa.Yrittäjä Abdi Osman: Sosiaaliturva pois turvapaikanhakijoilta | Keski-Suomi  | Keskisuomalainen

Yksi kansa, yksi uskonto, kaksi ketkua!