Missä tahansa muussa Pohjoismaassa tällainen hallitus olisi saanut lähteä jo ajat sitten.

Heti ulkoministeriksi tultuaan Pakka Haavisto puhui suurlähettiläspäivillä ja hänellä oli vain yksi aihe: työpaikkakiusaamisesta on tehtävä loppu. Välittömästi sen jälkeen hän kyykytti UM: n konsulipäällikköä ja yritti pakottaa tämän toimimaan vastoin lakeja. Poliisi totesi hänen syyllistyneen rikokseen, mutta Pekka jatkaa vaan ulkoministerinä ja pyrkii presidentiksi.

Opetusministeri Li Andersson rääkyi A- Sudiossa kuin rantahuora Paskapuhetta suurimman oppositiopuolueen johtaja Jussi Halla- aholle. Ja se hänen esimerkkinsä näkyy jo näissä Kiva kouluissa.

Pääministerti Sanna Marin otti heti itselleen kymppitonnin vuodessa ylimääräistä ruokarahaa, eikä sitä edes tutkittu kunnolla. Marin antoi laittomat potkut Huoltovarmuuskeskuksen johtajalle järjettömän maskisotkun takia, vaikka hän itse esikuntineen oli painostanut miestä nopeisiin kauppoihin. Hallitus tiesi huonon maskitilanteen ja sen takia tehtiin väärennetty tutkimuskin, jonka mukaan maskit ovat haitallisia.

Nyt Marin kulkee jatkuvaa Lutkamarssia kaupungin kapakoissa, ei noudata koronamääräyksiä ja esiintyy kuvissa tunnetun kaksoismurhaajan kanssa.

Presidentti Sauli Niinistö on hoitanut virkansa aivan loistavasti ja ollut esimerkillinen Kansakunnan isä. Nyt pitääkin muistaa, että Haavisto, Marin, tai joku muu näistä ministereistä voi olla seuraava presidentti!

Urho Kekkonen järjesti jatkuvasti "lastenkutsuja", sekä tapasi kaikkia mahdollisia yhteiskunnan vaikuttajaryhmiä saunailloissa ja erilaisissa pirskeissä. Hän kuitenkin kutsui näitä aina Tamminiemeen tai muihin edustustiloihin, eikä rämpinyt kapakoissa ympäri kaupunkia.

Mikäli Sanna Marin taas haluaa saada etäisyyttä siihen kalapuikkoviiksiseen mieheensä, niin silloin hän voi komentaa tuon konkurssin tehneen miehen ottamaan lapsen ja menemään sukulaisiin muutamaksi päiväksi. Ja sinä aikana Sanna voi rymytä Kesärannassa tuttujensa ja vaikkapa Helvetin enkelien kanssa.

Tuntuu lähinnä kauhistuttavalta ajatella, että Sanna Marin ja Tytti Terijoki Tuppurainen edustavat Suomea EU: n neuvottelupöydissä, missä toisella puolella on Macron ja muut EU- maiden johtajat. Siellä kun puhutaan tuhansista miljoonista ja Suomen kansalle ja teolisuudelle elintärkeistä asioista.

Tytti%20Tuppurainen.jpgsanna%20marin.jpg

Tässä Tytti ja Sanna pilkkaavat omaa kansaansa, mutta varsinkin eläkeläisiä!

Pääministeri Sanna Marin (sd) ja Janne Raninen esiintyivät samassa kuvassa.

Pääministerin turvallisuudesta vastaa nyt kahdesta murhasta tuomittu Janne Raninen!