Minä asun alueella, joka on sitä vaurasta ja hyvinvoivaa Suomea. Reilun kilometrin päässä asunnostani sijaitsee 24/7 auki oleva Mäkkäri, jolla on ollut melkoinen asiakaskato viime vuosina. Ennen se oli varsinkin viikonloppuisin ja kesällä kaikki illat täynnä nuorisoa, kuten myös pihalla oli laumoittain kutevaa nuorisoa.

Nykyisin se on lähes aina tyhjillään kello 20. 00 jälkeen, oli sitten kesä tai viikonloppu. Veikkaisin tuon Mäkkärin myynnin vähentyneen jopa 40% ja alkaako sielläkin pian "muutosneuvottelut" (työntekijöille potkut ja paikka kiinni, suom. huom.). Myös ilta- ja viikonlopun autoliikenne on vähentynyt koko alueella jopa 40%, koska ihmisillä ei ilmeisesti vain ole rahaa.

Näin siis täällä vauraalla pk- seudulla, joten tilanne lienee vielä pahempi köyhemmillä alueilla.

Viime vuoden loppupuoliskolla sähköyhtiöt keräsivät mielettömät 5. 000 miljoonaa euroa ylimääräistä sähkönkuluttajilta. Jo yksin se on suuri syyllinen nyt selvästi näkyvissä olevaan syvään lamaan. Joka puolella lomautetaan ja potkitaan väkeä pellolle.

Yritykset saivat runsasta sähkötukea, mutta jo muidenkin hintojen noususta kärsivät kansalaiset eivät mitään. Muualla maailmassa jaettiin yksityisille kansalaisille jopa kolmen tuhannen euron rahasummia suoraan tilille, mutta meillä Suomessa ei centtiäkään. Tämä politiikka on kurjistanut taloutta ja tekee jatkossa sitä aina enemmän.

Ensi talvesta voi tulla vielä pahempi energian hintojen noustessa ja sähköyhtiöt voivat repiä vieläkin suurempia summia kansalaisten selkänahasta. Saksa ja Ruotsi ovat sulkeneet taas puolikymmentä ydinvoimalaansa, joten Suomessakin maksettavan pörssisähkön hinta nousee pilviin. Sähköä tuotetaan siis samoilla kustannuksilla kuin ennenkin, mutta puute jossain Saksassa nostaa meillä hinnat samalle tasolle.

Seuraavan hallituksen pitää siis hoitaa asia jotenkin ja ainakin lyödä rahaa kuluttajien taskuun. Sieltä se menee välittömästi kulutukseen ja eri yrityksille, sekä neljännes palautuu nopeasti alvina valtiolle.

Yhteiskunta pitää saada pyörimään ja työttömiä houkutella töihin alkuajan verohelpotuksilla. Kaikkiin Kelan hakemuksiin tiukat käsittelyajat ja 12% viivästyskorot, sekä vääristä päätöksistä vielä kipukorvaus. Ihmiset pitää saada uudelleen luottamaan julkiseen sektoriin, joka tosiaan perustettiin aikoinaan palvelemaan kansaa. Nykyisinhän kansan on palveltava sitä. 

Yli puoli vuotta työttöminä olleille voisi antaa esimmäisen työkuukauden verovapaana tai vaikka kaksikin, jotta pääsevät jaloilleen. Se olisi kuitenkin halvempi ja hyödyllisempi apu, kuin Annika saarikon 100 miljoonaa maksanut joulukuun tuplalapsilisä, josta 70% meni sitä EI- tarvitseville hyväosaisille.