Miten pienet suomalaiset rakennusyhtiöt voivat pärjätä alalla, kun vironvenäläiset ja virolaiset mafiat, sekä kosovolaiset klaanit harjoittavat rakennustyömailla pimeää työtä, alipalkkausta, lahjontaa, varastamista, uhkailua, verikostoa, väkivaltaa, yms? Minäpäs kerron esimerkin eräästä impivaaralaisesta sonnilaumasta, joka perustuu tositapahtumiin.

Olin lähes parikymmentä vuotta töissä samassa firmassa, jonka omisti ja sitä johti yksi mies. Tietysti oli työnjohtaja, nokkamiehiä aina työporukassa, kirjanpidon hoiti ammattifirma ja urakat lasketettiin insinööreille.

Työntekijöitä oli suhdanteista riippuen n. 30- 150 ja kaikki kantakirjasuomalaisia kirvesmiehiä ja apumiehiä. Tämä Sonnila Oy (nimi muutettu) teki isojenkin kauppa- ja liikekeskusten betonilaudoituksia ja valutöitä urakalla, yms, minkä lisäksi oli aina vuokramiehiä tuntipalkalla.

Johtaja Urhon (nimi muutettu) periaatteena oli aina, että ilmaiseksi Sonnilan miehet eivät tee mitään. Lisäksi urakat hoidettiin aina hymyillen loppuun, vaikka joskus huomattiin lasku- tai työvirheiden takia tulevankin runsaasti tappiota.

Sonnilalla oli samat miehet kymmeniäkin vuosia, vaikka tietysti aina näin suhdanneherkällä alalla tuli lomautuksia ja työttömyyttä välillä.

Sonnilan Urholla oli kuitenkin pyhä periaate; miehelle kirjoitettiin aina lomautuslappu, oli lähdön syy mikä hyvänsä. Joskus miehellä hirtti ryyppy päälle, tuli riitaa porukassa tai yksinkertaisesti mies vain paloi pohjaan. Kuten herrasväellä on se loppuunpalaminen.

Itsekin tein kerran kahdeksan viikkoa hommia ilman päivääkään vapaata ja vielä ylityöt päälle. Iso työmaa oli myöhässä ja pääurakoitsijalle oli tulossa valtavat myöhästymissakot. Se on sitä suomalaista kunniakulttuuria, joka kyllä sitten palkitaan jatkotöillä ja rahalla.

Tuo lomautuslapun saaminen aina oli tärkeää, koska silloin miehet eivät joutuneet liiton karenssiin, TE- toimistojen, Kelan ja muiden viranomaisten kyykytettäviksi, sekä pitkiin valitusruletteihin ja rahattomuuteen. Julkisen sektorin naisten "feministisessä kunniakultuurissa" kun on jonkinlaista sankaruutta ajaa suomalaisia miehiä mahdollisimman pahaan ahdinkoon tai mieluimmin hautaan. Sellaisen kyykytyksen läipikäyneet miehet eivät enää ikinä lähde töihin, jos ja kun ovat päässeet takaisin päivärahoille.

Lomautuslapun Sonnilalta  aina saaneet miehet taas pääsivät sujuvasti liiton raholle ja mikä tärkeintä; he olivat sitten myös aina valmiita lähtemään uudelleen Sonnilan töihin. Lyhyitä ja hankaliakin työpätkiä oli helppo ottaa, kun tiesi tarpeen niin vaatiessa voivansa itse, ilman sen kummempaa syytä, hypätä pois oravanpyörästä.

Sonnilan Urho soitti usein minullekin ja kysyi olisinko valmis menemään uuteen hommaan heti seuraavana päivänä. Ilmoitat työkkäriin ja liittoon sitten vasta ensimmäisen viikon jälkeen. Näet onko homma sitä mitä luvattiin ja saat liitosta viikon päivärahat bonuksena.