1990- luvun laman ensimmäinen positiivinen ja laman päättymisen merkki oli Turun telakan saama jättimäinen laivatilaus. Näin ovat silloinen pääministeri Esko Aho ja kumppanit kertoneet muistelmissaan.

Nyt Turun telakka on saanut jälleen valtavan tilauksen ja sen työllisyysvaikutukset ovat jättimäiset. Ammattiliitto Pron tekemän laskelman mukaan tilauksen työllistämisvaikutus on 13. 000 henkilötyövuotta. Lisäksi ympäröivään infrastruktuuriin arvioidaan tulevan jopa yli 20. 000 työpaikkaa, kun esimerkiksi palveluiden kysyntä alueella kasvaa.

Turun telakalla on 2. 000 alihankkijaa ympäri maata, joten tuo edellä mainittu tapahtuu pienemmässä mittakaavasssa myös ympäri Suomea. Sanna Marinin hallitus rakensi väkisin julkiselle sektorille 55. 000 pääosin turhaa työpaikkaa, mutta nyt Riikka Purra rojauttaa kerralla jo puolet tuosta määrästä. Eikä niiden palkkoja makseta verorahoilla, vaan kaikki on puhdasta voittoa.

Laivateollisuus Suomessa on tuottanut myös mullistavia innovaatioita, kuten tämä Wärtsilän uudenlainen potkuritekniikka. Nyt se on jo kaikissa uudemmissa laivoissa maailmalla. Näistä kuvista sitä ei näe, mutta tuollaiset isojen risteilijöiden Azipod- potkurit ovat omakotitalon kokoisia.

ABB Azipod® electric propulsion can save $1.7 million in fuel costs  annually, study shows52 MW of ABB Azipod Propulsion Power Destined for South Korea | Yellow &  Finch Publishers

Valtiolla on suuret takaukset ja vastuut noissa laivatilauksissa, mutta niin ne ovat olleet jo kymmeniä vuosia. Eikä kertaakaan ole vielä jouduttu maksumiehiksi. Erilaiset valtion tuet ja takaukset ovat kuitenkin puhdas pakko, koska niitä maksavat kaikki valtiot ja ilman niitä olisimme pian kehitysmaa.

Jopa vihreiden entinen puoluesihteeri Panu Laturi kehuu Orpon ja Purran hallituksen toimintaa. Voisiko kunnon pieksäminen tosiaan saada muutkin vihreät järkiintymään!

Lisäys torstai 0.50: Hesari on mitä ilmeisimmin alkanut jo kopioida minua. Tuo Hesarin 19.00 julkaisema juttu on niin paljon samanlainen tämän postaukseni kanssa, että raastupaan mennään ja Hesarin päätoimittajalle linnareissu! Kymppitonnilla voisin sopia, jos saan vielä oman palstan Hesarissa.