Katselin eilen Michael Palinin mielenkiintoista matkakertomusta Navalta navalle. Etiopiassa näytettiin, kuinka lähikylien naiset saapuivat pitkienkin matkojen takaa hakemaan vettä kuivumaisillaan olevasta joenuomasta. Tuossa kirjaimellisesti kolera-altaassa kylpivät myös kaikki eläimet ja sen poikki ajettiin autoilla.

Eräässä lähiseudun kylässä ei tätä ongelmaa ollut, koska jokin avustusjärjestö oli kaivanut sinne kaksi ja puoli metriä syvän kaivon. Aivan oikein; avustusjärjestö oli tosiaan kaivanut sinne kaksi ja puoli metriä syvän kaivon! Paikalliset asukkaat olivat ilmeisesti tulistelleet paikalla jo satoja vuosia, mutta ei vain ollut kenellekään tullut mieleen kaivaa kaivoa. Muualla maailmassa asuinpaikkaa katsellessa ensimmäisenä tutkitaan vesitilanne ja kaivetaan kaivot.

Niilin laakso on Egyptin vilja-aitta, mutta jokea reunustava viljelty kaistale on vain 2- 20 kilometriä leveä. Mitähän israelilaiset tekisivät, jos heidän maansa halki huilisi tuollaiset määrät makeaa vettä. Joskus sata vuotta sitten Suomen ulkosaaristoon perustettiin majakoita kasvavaa laivaliikennettä varten. Majakanvartijat perheineen veivät heinää ja karjaa noille täysin vailla kasvustoa oleville saarille ja nyt ne ovat jo täysin metsittyneitä. Siellä voidaan suorittaa hakkuita ja sahata tukeista sitä kuuluisaa Egyptin parrua. Perkele, että suivaisee ihmisten avuttomuus!

Nykyään monet tahot arvostelevat kehittyneiden maiden lisääntyvää viljelysmaan vuokrausta Afrikassa, mutta eipä siellä näytetä omin voimin saatavan mitään aikaan. Väestömäärä on nopeasti tuplaantumassa, mutta ihmiset vain pakkaantuvat kaupunkien slummeihin odottamaan ihmettä. Kiina olisi tänään rutiköyhä maa ja jatkuvien nälänhätien riivaama, jos siellä ei olisi 50 vuotta sitten aloitettu määrätietoista yhden lapsen politiikkaa. He käyttivät taloudellista pakkoa, aivan samoin kuin meilläkin erilaisilla veroilla ja maksuilla ohjaillaan ihmisten perhesuunnittelua.