Näin minä kirjoitin reilu viikko sitten:

 

"Eräs työmaalta lähtenyt vanhempi kaveri aikoi matkustaa Espanjaan lomailemaan ja nyt tästä matkasta on kehittymässä jännittävä seikkailukertomus, jota me kaikki mielenkiinnolla seuraamme. Eilen hän nimittäin soitti eräälle työkaverilleni ja kertoi lähteneensä edellisenä iltana taksilla Hyvinkäältä ja heränneensä aamulla täysissä vaatteissa Viru- hotellin kylpyammeesta.


Tänä aamuna hän puolestaan soitteli minulle Amsterdamista ja kertoi tulleensa heitetyksi ulos Thaimaan koneesta. “Ilmaista viinaa joka puolella, mutta sitä ei ilmeisesti sitten olisi saanutkaan juoda”! Poliisit olivat kuitenkin olleet ystävällisiä ja ohjanneet kansainvälisen seikkailijan hotelliin".

 

Joitakin päiviä sitten tämä kadonnut sankarimme soitteli  parikin riehakasta puhelua ja kertoi päässeensä perille Thaimaahan. Mikäli hän olisi osunut naapurimaa Kamputseaan, niin sekin olisi hyväksytty täydellisenä suorituksena. Meille kielitaidottomille rakennustyöläisille kun tuo matkustaminen ei ole niin helppoa kuin sivistyneille intellektuaaleille.

 

Joka tapauksessa jo eläkeikää lähestyvä sankarimme oli äärimmäisen tyytyväinen kohdemaahansa ja vertasi sitä maanpäälliseen paratiisiin. Hän oli kasannut jo oman "joukkueen", johon hänen itsensä lisäksi kuului kaksi paikallista thai- tyttöä. Nämä ystävälliset "eevat" huolehtivat hänen kaikista tarpeistaan: syöttivät, juottivat, paikkoja näyttivät ja lopuksi vielä auttoivat vaatteet takaisin päälle. Paikallisessa Korkeasaaressa sankarimme oli saanut kaulailla 500- kiloista tiikeriä ja itämaan donnat olivat tätä merkillistä tapausta valokuvanneet.

 

Mutta niin kuin Raamatun Paratiisissa oli käärme, niin samalla tavalla tässä Thaimaan paratiisissakin oli käärme. Sankarirakentajamme oli nimittäin kompastunut pimeässä johonkin roskapönttöön ja silloin oli tuo kavala käärme astunut esiin. Se ei ollut kuitenkaan luetellut mitään uusia ja vieläkin  riettaampia houkutuksia, vaan oli vihaisesti sihisten purrut miestä jalkaan.

 

Heräsin viime yönä kello neljä puhelimen helinään ja parhaimmat remu- unet jäivät vaille loppuhuipentumaa. Kansainvälinen seikkailijamme soitti Thaimaasta ja nyt oli kaikki riehakkuus, ylpeys ja uho kadonnut äänestä. Käärmeen pirulainen oli purrut, jalka turvoksissa ja äänessä jo hitunen kuolemanpelkoakin. Käärmeen laji ei ollut tiedossa, joten se saattoi aivan hyvin olla kobra tai musta mambakin, turvotuksesta päätellen myrkyllinen ainakin. Miehen sijainti oli jossain viidakon kätköissä, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuuksia päästä vakuutusyhtiöidenkin hyväksymään turistihospitaaliin.

 

Perustimme siis virtuaalisen pelastusretkikunnan, joka eri vempeleillä ja kaiken arvovaltansa käyttäen yrittää saada miehen hankkiutumaan sairaalaan. Minulle hän viestitti jo aikomuksestaan kohdata kuolemansa tuntemattoman viidakon pimeydessä; yksin, mutta kyljellään maaten.