Olen jo viisitoista vuotta harrastanut veneilyä ja kalastusta tässä pääkaupunkiseudun edustalla. Nytkin minulla on venepaikka tuossa reilun kilometrin päässä sijaitsevassa kauniissa venesatamassa. Sisämaahan työntyvä rauhallinen merenlahti, jonka reunoilla leviää laaja lintujen pesimäalue tarkkailutorneineen ja missä lampaat ja kyyttö-lehmät laiduntavat niittyjä hoitaen. Noihin lehmiin aina liittyvää Miina Äkkijyrkkää en ole vielä bongannut, mutta sen sijaan törmäsin iltakävelyllä minkkiin, jota en kuitenkaan ehtinyt lyömään kirveellä otsaan. Miina olisi varmaan ehtinyt, koska oman hevosensakin lopetti kirveellä otsikkoon kajauttamalla.

Vanhalla kivilaiturilla istuu usein iltaisin ongella nuori, kaunis mulattityttö ja tätä jumalaista näkyä olen monasti kaislikon reunasta ihaillut. Hemingway olisi saanut hienon tarinan mulattitytön ja lappalaisen kohtaamisesta pohjoisen meren rannalla, Miinan kirveineen kuitenkin pois jättäen.

Ainahan ylistetään meren antimia, mutta mielestäni tältä kauniilta rannalta voisi saada paljon paremman saaliin. Lammasta ja kyyttö-lehmää pakastimeen, mulattinainen seuraksi iltaa viettämään ja Miina taas voisi tuurata muutaman viikon kirvesmiehen hommissa. Ympäristöstään löytää monasti aivan uusia mahdollisuuksia rikastuttaa elämäänsä, kunhan vain osaa huomata ne.

Olen taas ostamassa uutta venhettä ja se onkin oma taiteenlajinsa. Pari vuotta sitten vastaavassa tilanteessa soittelin erään ilmoituksen perään ja myyjä sattuikin asumaan naapuritalossa. Huono ostos se muuten oli, tuulilasivene ja nahkapenkit. Olin kuin ilmetty kreivi Lindgren viilettäessäni sillä pitkin Munkkiniemen selkää. 

Aina talon noustua kerroksen hissiasentajat käyvät korottamassa hissin ja minä olen oma-aloitteisesti illalla käynyt tekemässä kulkusillan. Tärkeää tehdä illalla, koska 17-kerroksisessa talossa hissi on kovassa käytössä. Pomo oli kuitenkin vähentänyt tunnin ylitöistäni, joten tänään jätin oman osuuteni tekemättä. Ihmetellään sitten yhdessä huomenna. "Ei ole käsketty tietää", vastasivat rivimiehet upseereille tsaarin armeijassa ja minä rupean nyt samoille linjoille. Tosin eräs toinen pikkumestari oli kuullut omalle pomolle meuhuamiseni ja lupasi kuitata tuntini.

Pääurakoitsija on aloittamassa uutta työmaata parin sadan metrin päässä tästä nykyisestä Baabelin tornista. Jo pidempään työoloissa vallinneen hienoisen nihkeyden takia olen leikitellyt ajatuksella ottaa loparit ja viikon kuluttua sukeltaa kuin saukko pintaan tuolla uudella tontilla. Työmailla on nykyään vähän työnjohtajia, joten on suuri etu jos nämä voivat puhelimessa lyhyesti selittää homman ja sen jälkeen unohtaa koko jutun. Uskallan väittää homman toimivan näin minun kohdallani. Useimmille työ pitää kuitenkin käydä ensin näyttämässä, selittämässä miten se tehdään, edelleen vielä tarkastamassa ja usein myös korjauttamassa jollekin toiselle. Ei ole siis mikään ihme, että pikkupomot monasti ovat raskasmielisiä ja viinalle persoja.