Kyllä vaan, monilla työttömillä on valtavat työhalut, mutta he eivät uskalla hypätä tuntemattomaan epävarmoilla työmarkkinoilla.

Minä olen Kokemusasiantuntija!

Tuhansien rakennustyömailla käytyjen keskustelujen jälkeen voin sanoa, että rakentajat pelkäävät TE- keskusta enemmän kuin työntekoa.

Uuteen työpaikkaan meno on aina riski, koska ei tiedä onko työ sitä luvattua ja työpaikan asiat ja henkilösuhteet muuten kunnossa. Ne voivat olla aivan päin helvettiä kaikki, mutta uudella työntekijällä ei ole mitään mahdollisuutta sanoa itseään irti.

Koska silloin tulee pitkät karenssit ja menettää kaikki yhteiskunnan tuet. Sosiaalitoimistosta ei saa mitään, jos on oma auto tai jokin peritty mummonmökki tai vastaava omaisuus.

Virolaisilla rakennusalan työntekijöillä on jo aivan sääntö, että aliurakoitsija maksaa palkan vasta kun pääurakoitsija on maksanut sille. Nykyisin isot firmat ovat pitkittäneet maksujaan, joten virolainen tai vironvenäläinen voi saada palkkansa vasta kolme kuukautta aloittamisen tai työsuorituksen jälkeen.

Tuota yritetään myös suomalaisille ja sitä yritettiin myös minulle, kun menin kerran firmaan, jonka työntekijöistä suurin osa oli virolaisia. Palkan jäätyä tulematta otin loparit, mutta suomalainen pomo kieltäytyi maksamasta mitään rästipalkkoja. Uhkasin sitten mennä Suomi. fi- sivustoille ”kehumaan” hänen firmaansa, jolloin hänen edustamansa tuotteen googlaajat näkisivät ensimmäisinä kyseessä olevan paska firma. Rahat tulivat nopeasti!

Tuossa tapauksessa väärensin myös työtodistuksen, kuten olen tehnyt muutaman kerran muulloinkin. Kerran TE- keskus katkaisi työttömyyspäivärahani kahdeksi kuukaudeksi, koska 6- vuotisen työsuhteen aloitus- ja lopetuspäivämäärät olivat eri paperilla. EI KOSKAAN ENÄÄ, sanoin minä silloin itselleni.

Näin ollen itse uuden työpaikan etsineille työttömille pitää vain hyväksyä se itse katkaistu työsuhde. Kaikki korvaukset ja tuet pitää maksaa samassa mitassa ja samassa ajassa, kuin ne olivat ennen sitä epäonnistunutta työsuhdetta. Eikä mitään karensseja tietenkään! Sitten byrokratia voi jauhaa kuukausia päätöstä uusilla tulotiedoilla ja periä vähitellen takaisin liikaa maksetut.

Kysymys on siitä, että halutaanko ihmisten hakevan töitä, vai eikö ihmisten haluta hakevan töitä!

Herrasväellä on kaikenlaiset kultaiset kädenpuristukset ja jopa erottamisen jälkeen vuosia täydellä palkalla, mutta Työkansalle vain raippaa ja kärsimystä. Lisäksi Kelan ja sosiaalitoimistojen käsittelyaikojen pitää olla tarkkaan määrättyjä ja sen ylityksestä 12.5% viivästyskorko. Oikeamielisiä päätöksiä tehneille em. laitosten työntekijöille bonuksia, mutta jatkuvasti vääriä päätöksiä tekevät laitettakoon lakasemaan laattioita. ”Valituksenne on hylätty, koska virkailija on tehnyt asiassa itseoikaisun”, voi kirjeessä lukea yli puoli vuotta sen jälkeen, kun sossu on hylännyt toimeentulotukihakemuksen. Fasismia ja Hitleriä!

Suomella on nyt täysin kyvytön ja avuton linssiluteiden hallitus!