Helsingissä on meneillään nuorisoryöstöjen valtava kasvu ja syyksi selitetään koronavirus. Iranissa poltettiin ajatollah Khomeinin syntymäkoti, koska kansa haluaa päästä eroon Koraani- piruista. Olisiko näissä uutisissa jokin yhteinen tekijä olemassa?

Myös Tampereen poliisi otti keskustassa perjantaina kiinni yhteensä kahdeksan nuorta kahdesta vakavasta rikoksesta epäiltynä. Kaksi neljän hengen ryhmää myymässä huumeita ja ryöstämässä toisia nuoria viittaa tuonne Khomeinin poltetun talon suuntaan. Kantasuomalaiset rikolliset eivät nimittäin toimi laumoissa.

Monet nuoret puolustavat herkästi kunniaansa, olen nähnyt ainakin kahden Helsingin nuorisotyöntekijän lausuvan lehdissä selityksenä väkivallalle. Ja se on ilmeisesti heidän mielestään jotenkin ihailtavaa.

Ruotsissa onkin parhaillaan oikeudessa hyvä esimerkki tästä kunniakulttuurista, joka vain vahvistuu aikuisiällä. Italialainen turisti ohitti vuokraamallaan autolla aivan normaalisti ison BMW: n, jossa istui neljä miestä. Nämä sattuivat kuitenkin olevan sitä merkillistä kunniaansa vaalivasta kulttuurista olevia huumejengiläisiä. Seuraavissa valoissa he pysähtyivät italialaisen miehen viereen, nousivat autosta ja pahoinpitelyn jälkeen yksi heistä vielä puukotti uhria.

Olihan minullakin naapurissa aikoinaan yksi tällainen ”kunnian” mies:

"Minulla asui aikoinaan naapurinani keski-ikäinen arabimies, joka kutsui minut varta vasten pihalle keskustelemaan ja vain kertoakseen, ettei minulla ole mitään oikeutta puhua hänen suomalaiselle vaimolleen. Olin pyykkituvassa harrastanut normaalia kevyttä huulenheittoa hänen iloisen vaimonsa kanssa, mistä tämä ilmeisesti oli miehelleen maininnut.

Nyt tämä mies siis katsoi oikeudekseen rajoittaa oman vaimonsa ja minun suomalaista sananvapautta, kun taas hän itse nauttisi tästä etuoikeudesta täysimääräisenä. Kehotin arabia haistamaan kamelin paskat ja sanoin Suomessa aina puhutun naisille ja aiotaan puhua vastakin.

Myöhemmin tämä mies otti minusta valokuvia pihalla ja jos olisin suvaitsevainen suomalainen, niin voisin kyynelsilmin ajatella hänen liimanneen ne ystävänkirjaansa. Lehtiä lukevana realistina oletan kuitenkin kuvieni päätyneen aivan muille listoille."

Kaikki suomalaiset opettavat lapsilleen, ettei toisten nuorten pahoinpitely ja ryöstäminen ole missään tapauksessa kunniallista. Nyt Helsingin, Tampereen ja muiden kaupunkien kaduilla törmää siis kaksi kulttuuria, jotka on molemmat oikeina opetettu. Vihreät sisäministerit ovatkin nyt järjestäneet poliisille valtavan koulutusohjelman, jossa opetetaan sitä meillä uudempaa kulttuuria. Ja suomalaiset nuoret kulkevat hekin jo puukko taskussa!

Ruotsista tulivat siis ne huume- ja katujengit, vaikka ei pitänyt. Tämä vielä puuttui: Poliisin näkökulmasta on ongelma, että monesti uhrilla tai mahdollisilla todistajilla on haluttomuutta kertoa tapahtuneesta esimerkiksi jonkinlaisen koston pelossa.

Venäjä on nyt tuhonnut oikein urakalla Ukrainan voimaloita ja talvi tuo maahan siviileille hengenvaarallisen tilanteen. Ukraina toimitti aikaisemmin sähköä Eurooppaan, joten eikö nyt olisi vähintäänkin kohtuullista, että EU- maat toimittaisivat sähköä Ukrainaan (Ilmari Käihkö). Siellä menee ristiin rastiin ja rinnatusten monenlaisia voimalinjoja, joista aina jotkin ovat ehjiä. Ja niitä on helppo korjata, kun taas sähkövoimala voi olla iäksi tuhottu. Onneksi Puola on siinä vieressä ja heillä on sekä kyky, että halu toimittaa sitä sähköä.