Suomessa asuu jo 90. 000 venäläistä ja naisten Yle (nYle) on kerrankin antanut heille puheenvuoron. Hesari ja nYle eivät yleensä koskaan noteeraa maassamme asuvia ahkeria virolaisia ja venäläisiä, vaan se on aina sitä somali/muslimi soopaa. Ja nämä muslimit eivät koskaan löydä Suomesta ja suomalaisista mitään hyvää, eikä puhettakaan mistään kiitollisuudesta ilmaisen elämän vuoksi.

Suomessa asuvilla venäläisillä on lähes täsmälleen samat pienet ongelmat kuin Ruotsissa asuvilla suomalaisilla. Tuossa jutussa haastatellut venäläiset kehuvat Suomea, mutta kertovat joutuneensa samanlaiseen kuplaan kuin me Ruotsissa. Venäjällä on tapana kutsua ihmisiä kylään teelle tai vodkalle, mutta suomalaiset eivät heitä kutsu. Eiväthän suomalaiset tosin kutsu omia maanmiehiäkään kylään.

Ruotsissa asuessani minä vierailin tiheään erään ruotsalaisen naisen luona ja päinvastoin, mutta muuten en tainnut vierailla yhdenkään ruotsalaisen kotona. Tosin moni ruotsalainen kävi minun kotonani ja kerran yksi kiinalainen työkaveri kutsui viettämään heidän Uutta Vuottaan perheensä kanssa.

Eri rakennustyömailla olen tavannut lukemattomia venäläisiä, mutta he ovat aina olleet Viron venäläisiä. Venäjän venäläiset eivät ilmeisesti lähde pimeisiin rakennustöihin. Venäjältä tulleita inkeriläisiä sen sijaan on paljon rakennuksilla, mutta he ovat aina laillisesti töissä jossain suomalaisissa yrityksissä ja heillä on myös omia yrityksiä.

Kodissani on monesti vieraillut inkeriläisiä ja olen kalastellutkin heidän kanssaan. Venakkoja on myös vieraillut, mutta ei siitä sen enempää.

Kerran minulla oli apumiehenä Viron venäläinen mies Jevgeni, joka oli oikea kaappi. Hän oli parimetrinen lihaskimppu, joka ei osannut suomea, mutta hymyili koko ajan ystävällisesti. Me olimme kuin kirjan Hiiriä ja Ihmisiä parivaljakko. Tämä täysin kielitaidoton mies oli tietysti vaikea työkaveri, mutta ahkera ja ystävällinen. Aina hänen tuodessaan väärät tavarat tai sotkiessaan vasta maalatun seinän minä kirosin kuin leijona, mutta sitten taas kehuin vuolaasti hänen saadessaan hyvän idean.

Kerran olin sitten ottanut lauantaiksi urakan, jota ei voinut tehdä työmaan ollessa täynnä väkeä. En pitänyt aamun kahvitaukoa normaaliin aikaan muiden kanssa, vaan myöhemmin. Sitten kahville mennessäni huomasin vakituisella istumapaikallani servetillä peitetyn lautasen. Siinä oli kaksi runsasta lohivoileipää ja suklaakonvehteja. Jevgeni oli silloin töissä ja tuo herkkulautanen oli hänen tekosiaan. Sama toistui vielä kerran myöhemminkin.

Minun kanssani samoilla työmailla oli vuosia eräs vanhempi suomalainen insinööri, jolla oli venäläinen vaimo. Kerran hän oli sitten tehnyt pomoni kanssa sopimuksen, että tämä ”meidän” firma ostaa kaikki uudet ovet hänen isoon rivitaloasuntoonsa ja minä käyn illalla asentamassa ne (lahjus, toim. huom.) Niinpä sitten yksi iltapäivä haimme minun työsuhdepakullani tavarat kaupasta ja lähdimme asennushommiin.

Insinöörin vaimo osasi hyvää suomea, joten minähän rupesin heti brassailemaan venäläisen kirjallisuuden, Vysotskin ja kaiken mahdollisen tuntemisella. Kirjahyllyssä oli paljon venäläisiä klassikoita ja niitä katsoessani minä luettelin kakki, jotka olin lukenut. Kirjat olivat tietysti venäjäksi, mutta minähän hallitsen kyrilliset kirjaimet ja puhun sujuvaa Tarzan- venäjää.

Tämä insinööri oli hieman naismainen ja käytännön töissä täysin avuton. Ovia vaihtaessamme hän putosi täysin apupojan asemaan ja roolimme kääntyivät ylösalaisin. Tiukasti minä käskytin häntä kantamaan vanhat ovet ja karmit autoon ja suunnittelin itse seuraavaa siirtoa. Rouva seurasi koko ajan tarkkana tekemisiämme ja minä elvistelin lisää Venäjän tuntemustani. Homma kesti loppujen lopuksi jotain kuusi tuntia, joten pidimme taukoja ja emäntä kattoi herkkupöydät. Rouva kanssa me sitten keskustelimme asioista, joista insinööri ei ymmärtänyt mitään.

Seuraavan aamuna istuin ruokailutilassa ennen töiden alkua. Tämä Insinööri saapui pian siihen ja ojensi minulle viskipullon. Hänen vaimonsa oli kuulemma hämmästellyt ja kehunut fiksua suomalaista kirvesmiestä ja halusi lahjoittaa sen pullon minulle.