Yhteiskunta voidaan hahmottaa Aalto- jakkarana. Jos jalkoina ovat yritykset, julkinen sektori (valtio ja kunnat), sekä perhe ja sen lähipiiri, yhteiskunnan kokonaisuudesta puuttuu tärkeä vakauttava elementti. Tämä on kansalaisyhteiskunta, varmistava neljäs jalka. Kansalaisyhteiskunta on ihmisten omalakinen maailma, johon kuuluvat yhdistykset, järjestöt, säätiöt, puolueet, ammattiyhdistykset, uusosuuskunnat ja vapaa sivistystyö. Näin kirjoitti fil. tri. ja Kansalaisfoorumin pääsihteeri Aaro Harju.

Suomessa on 80 000 yhdistystä, ja niissä toimii 15 milj. jäsentä. Kansalaisyhteiskunnan tärkeimmät poliittiset vaikuttajat ovat puolueet ja ammattiyhdistykset, jotka on kuitenkin kolmikantasopimuksilla ja konsensuksella (lahjonta ja palkkiovirat) sidottu osaksi talouselämää ja julkista sektoria. Monissa kunnissa valtuustoihin valituista yli puolet on kunnan omia työntekijöitä, joiden työtä valtuustossa kunnanherrat monenlaisin uhkauksin ja lupauksin ohjaavat. Lopuista edustajista suuri osa tulee yrityselämästä, joten tuo kansalaisyhteiskunnan siivu jää kovin ohueksi. Sitä edustaa enää toisella puolen pitäjää kylähulluna tunnettu persu, jonka poliittinen ura tahtoo kuitenkin yleensä päättyä jo seuraaviin käräjiin. Näin tuo yhteiskuntaa vakauttava neljäs jalka puuttuu tämän päivän Suomesta.

Kuulun niihin ikäluokkiin, jotka joutuivat nöösipoikana vielä ajamaan hevosella sontaa ja ehkä senkin takia suhtaudun epäillen internetin kaltaisiin taivasrakennelmiin. Tosin tuo sonnanajo tuntuu nyt harvinaisen järkevältä työltä verrattuna moneen muuhun kouhotukseen, mitä olen elämäni varrella joutunut näkemään ja tekemään. Nykyään yhä useammat poliitikot pääsevät pinnalle internetin kautta ja siinä voisikin olla kansalaisyhteiskunnan uusi mahdollisuus. Kansanedustajien blogeja lueskeltuani olen hämmästellyt monien taustalle jääneiden edustajien korkeaa ajatuksen lentoa, kun taas joidenkin julkkisten taso ei vastaa ollenkaan heidän asemaansa. Tanja Karpelankin vahvuudet ovat näkyneet jo kaula- aukosta, joten hänen bloginsa paljasti aivan liikaa ja vielä väärästä päästä. Ja lähinnä eläkeläisiä jututtaessani on minulle myös valjennut, etteivät suomalaiset suinkaan ajattele kuten Sanoma oy:n toimittajakoulussa opetetut Helsingin Sanomien minnapetterit kirjoittavat.

Tekniikka mahdollistaa jo sähköisen äänestämisen, joten kansanäänestykset kunta- ja valtiotasolla olisi ehdottomasti saatava aikaan. Ja Helsingin tietulleista pitää koko kansan saada äänestää, koska pääkaupunkiseudun asukkaille vaikuttaa monasti olevan tärkeintä elämän vaikeuttaminen muualla Suomessa.