Rakentamamme valtaisa myymälä pitäisi saada osittain valmiiksi jo marraskuussa, vaikka työmaata katsoessa harva sitä uskoo. Jossain televisiohaastattelussa Stockmannin toimitusjohtaja kertoi vuoden voitoista 60% tulevan joulumyynnistä, joten sinänsä en tavoitetta ihmettele.


Kyllä se taas valmiiksi runnotaan, vaikka se tietääkin muutamille ammattiryhmille kolmivuorotyötä samoilla miehillä. Harvoin Suomessa rakennustyömaat menevät uhkasakoille, siitä pitävät huolen miesten ammattiylpeys ja isot taloudelliset sanktiot.


Kelassa ja sosiaalitoimistoissa on taloudellisten arvojen sijaan kyse vanhusten, sairaiden, vammaisten, lapsiperheiden ja syrjäytyneiden jokapäiväisestä leivästä, asunnoista ja lääkkeistä, mutta siellä ei vain pystytä venymään. Julkinen terveydenhoitokin saa aina jononsa lyhenemään, eikä ketään jätetä munuaiset paljaana leikkauspöydälle vaikka kirurgin tai hoitsujen työvuoro päättyisikin. 


Talon vakituiset hissit piti saada käyttöön jo viikkoja sitten, mutta kattotöiden viivästymisen takia hissikuiluihin satanut vesi on estänyt käyttöönoton. Ulkomaisten hissiasentajien työkin oli tosin ollut holtitonta: suomalaiset tarkastajat joutuivat säätämään kaikki kerrokset uudelleen ja turvavaijerit olivat irtoilleet omia aikojaan.


Meillä oli muutamia viikkoja sitten poliisin ja työsuojelupiirin yhteistarkastus työmaalla ja perjantaina minäkin sain sen raportin käsiini. En minä sitä varastanut, vaan kuuluin jakelun piiriin. Raportissa oli ihmetystä herättäviä lukuja: päivittäin näkemistäni ulkomaalaisista vain pieni osa on oikeasti olemassa, useimmat heistä ovat vain mielikuvitukseni tuotetta. Tosin näytin raporttia muillekin suomalaisille työntekijöille ja he ihmettelivät samaa. Työmaalla oli ollut paljon epäselvyyksiä ja uhkasakkoja väläyteltiin.


Nämä rakennusalan ulkomaalaiset asuvat yhteismajoituksessa, heillä ei ole oikeutta sosiaaliturvaan, eikä terveydenhoitoon ja heille maksetaan orjapalkkoja. Näitä tapauksia paljastuu jatkuvasti, mutta silti nämä maamme “edistykselliset” (vihreät, haloset) eivät puutu tähän epäkohtaan. Linnanmäellä oli kesätöissä olleiden hyvien perheiden lapsilla pientä epäselvyyttä työoloissa ja sinne ryntäsivät heti kaikki Suomen työsuojeluviranomaiset. Näille akateemisille julkisen sektorin hörhöille on tavallisten työläisten kurjuus jotenkin luonnollista ja jännittävää.


Katselin A- talkin keskustelua Suomen puolustusvoimien supistamisesta. Siinä Sadankomitean nuori nainen sanoi pontevasti “ ei armeijan työpaikkojen tarvitse olla mitään suojatyöpaikkoja”. Eikä poliisin, mutta hänen omansa ja  kaikkien muiden samanlaisten voi. Muutamia vuosia sitten olimme aloittelemassa satametrisen tornitalon rakentamista ja kaikki mahdolliset luvat olivat jo selvät. Projektin aloittamista odotteli kymmeniä eri firmoja isoilla henkilöstömäärillä. Ensimmäiseen kuokaniskuun olisi kuitenkin tarvittu erään Espoon kaupungin rakennusviraston virkailijan nimikirjoitus, mutta tämä nainen oli osa- aikaeläkkeellä ja lomia pitämässä. Vasta kovan painostuksen jälkeen joku uskalsi astua tämän henkilön varpaille ja kymmenien miljoonien projekti saatiin käyntiin.


Ruotsissa julkinen sektori on tarkoitettu voitelemaan yhteiskunnan rattaita ja se toimiikin hyvin siinä tehtävässään, mutta meillä se ei ole näin läheskään aina.