Olen nyt viikon verran kierrellyt narinalistojen kanssa korjailemassa rakennusvaiheessa jääneitä vikoja. Ei ole järin hauskaa hääriä työkaluineen ravintoloiden keittiöissä, missä joka puolella on porisevia kattiloita ja kiireiset kokit rakentelevat eksoottisia aterioita Espoon nousukkaille.

Yhtenä päivänä olin liimailemassa listanpätkää portaikon leveällä ikkunapenkillä, kun ohitseni purjehti aivan hämmästyttävän kaunis aasialainen mantelisilmä. Alfauros minussa reagoi niin voimakkaasti tähän jumalaiseen näkyyn, että jouduin ottamaan muutamia sivuaskeleita ja olin näin suuressa vaarassa syöksyä ikkunapenkiltä kolme kerrosta alaspäin kivilattiaan. Reaktioni nähnyt nainen kääntyi mennessään vielä hymyilemään kiusoittelevasti ja enköhän ollut taas vähällä suistua näin jälkeenpäin ajatellen kuitenkin onnelliseen kuolemaan.

Seuraavana päivänä tuli pihalla haalariasuinen aasialainen nuori mies puhuttelemaan minua englanniksi ja kysyi lainaksi tietynlaista porakärkeä. Hän oli asentamassa viereisen teknisen tilan teräsovea, eikä siis ollut työmaamme porukkaa. Hain porakoneen kärkineen miehelle, joka kertoi olevansa kiinalainen kemian opiskelija ja rahoittavansa opiskelunsa työnteolla. Globaalin ajattelun kumpikin hyvin sisäistäneinä asensimme loppujen lopuksi oven yhdessä suomalais-kiinalaisena yhteistyönä.

Kehuin hänelle maasta taivaaseen Pekingin olympiakisat, Kiinan talousihmeen ja vielä erikseen aasialaisten kansojen ainutlaatuisen kohteliaisuuden ja suvaitsevaisuuden. Hän vastasi samalla mitalla ylistäen suomalaisen yhteiskunnan järjestelmällisyyttä ja niinpä jouduimme paiskaamaan kättä lähes jokaisen ruuvin välillä tämän puoli tuntia kestäneen session aikana. Lopuksi hän kertoi harkitsevansa Suomeen jääntiä valmistumisensa jälkeen, joten kättelin hänet taas tervetulleeksi ja kehotin ottamaan satatuhatta serkkuaan mukaan maamme onnahtelevaa taloutta nostamaan. Onneksi halaaminen ja suutelu eivät kuulu aasialaiseen tapakulttuuriin, sillä huomasin pomoni tarkkailevan ikkunasta tätä touhuamme. 

Espoolainen vihreä tasa-arvovaltuutettu ja kansanedustaja Johanna Sumuvuori kertoo itsellään olevan n.700 ystävää Facebookissa. Vaatii nerokasta ajankäytön suunnittelua pystyäkseen yhteiskunnallisten luottamustehtäviensä ohella hoitamaan tuollaista määrää naamakaavereita alunperin murkkuikäisille tarkoitetussa virtuaalisessa ystävänkirjassa. Espoon nuorten kasvavasta asunnottomuudesta huolestunut Sumuvuori kehottaa näitä käyttämään kunnallisia asuntoja isännöivän Espoonkruunun neuvontapalveluja, joita olisi hänen mielestään vielä voimakkaasti lisättävä. Hänen luovasta ajattelustaan keksin ainoastaan yhden heikon kohdan:700 asunnotonta ei mahdu 30 neliöiseen yksiöön, vaikka olisi sata kunnan palkkaamaa avustajaa neuvomassa. Espoon asuntojonossa suomalaiselle hakijalle annetaan näytösluontoisesti numero 3876 ja vuoden kärvistelyn jälkeen voi huomata "nousseensa" sijalle 4121. Jääpähän kuitenkin aikaa etsiä Ikean luettelosta sopivia kalustusideoita.