Kaikki Suomen piispat vastustavat kehitysavun leikkausta ja tietysti uuden hallituksen on noudatettava tätä toivetta.

"Lähimmäisen rakastaminen on meille kaikille annettu tehtävä. Se ei rajoitu vain lähelle, vaan jokaiseen ihmiseen", sanoo Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Tuohan muistuttaa vähän sitä Tytti Tuppuraisen mieletöntä Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista lausuntoa.

Nythän me voimme sitten katsoa onko Teemu Laajasalo ja ovatko muutkin piispat ihmisiä, jotka rakastavat myös Afrikan auringossa lekottelevaa mustaa miestä. Jonka ainoa päivittäinen ponnistus on käydä naipasemassa jotain monista vaimoistaan, jolloin taas tulee uusi suu suomalaisten ruokittavaksi.

Linssilude Teemu Laajasalon ainoa osoitus lähimmäisenrakkaudesta on tähän asti ollut se, että hän määräsi alaisensa soittamaan joka päivä Kallion kirkonkelloja Aleppon pommitusten vuoksi. Sitä kellojen kuminaa eivät tietenkään kuulleet Aleppon kristityt, koska heidän kurkkunsa oli katkottu.

Se kellojen kumina olikin tarkoitettu Aleppoa hallitseville islamistiterroristeille, mutta ei se kuulunut silti niin kauas. Mutta se kuului kaikkien Helsingin iltapäivälehtien ja Hesarin toimituksiin, joiden tyttötoimittajat sulivat ja huokailivat Teemun lähimmäisenrakkaudesta. Kirkkohan on aina pelannut ihmisen rajattomalla kiimalla, koska se tietää voivansa sillä hallita kansaa paremmin kuin pelin politiikalla!

Noudattakaamme siis vauvanlihaisilla käsillään sormea heristävien piispojen toivetta ja annetaan 32- 37% Suomen nykyisestä kehitysavusta kirkkojen hoidettavaksi. Kirkollisveron tuotto on vuodessa 900 miljoonaa ja kirkolla on kertynyttä ylijäämää 1140 miljoonaa. Jo vain ainaski kirkolla on varaa rakastaa itseään ja lähimmäistään, mutta heillä on myös varaa rakastaa niitä kaukimmaisia afrikkalaisia.

Sitten kun laskemme vielä kaikesta Ukrainalle annettavasta avusta 500 miljoonaa kehitysavuksi, niin hallitussopu on valmis. Piispat voivat hyvällä omallatunnolla siunata lapsia vauvanlihaisilla käsillään ja Ukrainassa näemme ensimmäistä kertaa kehitysavulla saatavan jotain hyödyllistä aikaan.

Afrikan valtiot ovat lähes aina yhden puolueen ja yhden tai kahden heimon hallitsemia. Niille annettava kehitysapu on sama kuin jos antaisimme Suomessa puoluetukea vain yhdelle puolueelle, joka sitten rakentaisi valtavan ja koko maan käsittävän apparaatin hallitsemaan koko maata, lehdistöä, televisiota ja virkakoneistoa. Kepu on tähän pyrkinytkin, mutta RKP on päässyt lähimmäksi valuvikaisen perustuslakimme ja pohjattoman röyhkeytensä avulla.