Oletteko koskaan kuulleet omakoti- tai rivitaloasukkaasta, joka kotoa lähtiessään lukitsee ulko- ovensa tarkkaan myös poliisilukolla, mutta jättää taka- tai parvekeovensa sepposen selälleen? Ette tietenkään ole, mutta hyväuskoinen Suomi- neito tekee niin. Itäraja vs länsiraja.
Norjan Kriminaalipoliisin päällikkö Kristin Kvigne kertoi muutama päivä sitten ruotsalaisten mamu- jengien olevan jo kaikissa Norjan poliisipiireissä. Ei meillä tietenkään ikinä milloinkaan, julistaa pian komisarjus Jari Taponen, mutta se saattaa olla jo hyvin pitkälle todellisuutta suuremmilla kaupunkialueilla.
Tanskassa ruotsalaisten jengien ammuskelu ja kauppojen räjäyttely on mennyt jo niin pitkälle, että Tanska aloittaa rajatarkastukset Ruotsin rajalla. Te ette vie meidän vapauttamme, julisti Tanskan pääministeri Mette Frederiksen vuosia sitten maahanmuuttajille.
Nyt ruotsalaiset mamu- jengit vievät Tanskalta kuitenkin sen kaikkein kauneimman ja pyhimmän: Schengen sopimuksen vapaan liikkuvuuden. Tai onneksi vain ruotsalaisilta vievät toistaiseksi.
Ruotsin poliisi on läpeensä korruptoitunut ja vähän samalla tavalla kuin Suomen Yleisradio. Poliisipäällikkö Mats Löfving palkkasi sänkykaverinsa Linda Staafin korkeaksi poliisijohtajaksi (tiedustelu), vaikka tällä blondilla ei ollut mitään poliisikoulutusta tai kokemusta poliisityöstä. Lisäksi on satoja tapauksia, joissa työpaikan on saanut seksillä, sukulaisuuden, tai kaveruuden takia, jne, ihan Ylen tapaan.
Yle muuten kertoo Lindan asiasta täysin eri tavalla (valehtelee suoraan) kuin Ruotsin lehdet, koska Ylellä on oma Linda Staafin tapaan eri sänkyjen kautta korkean asemansa saavuttanut pornomerkonomi Rakel Liekki päättämässä Ylen linjasta ja ohjelmistosta.
Ruotsi on myös joutunut ottamaan käyttöön Tanskassa jo vuosia olleen visitasionzone- järjestelmän. Siinä poliisi voi julistaa jonkin alueen tehovalvontaan, jolloin poliisien määrää ja oikeuksia lisätään voimakkaasti. Silloin on turha enää valittaa etnisestä profiloinnista, koska poliisilla on käskyt ja valtuudet tehdä nimenomaan sitä!
Poliisi saa valtuudet seurata kenen kanssa tietyt ihmiset liikkuvat ja ilmeisesti puhelinten kuuntelu järjestyy myös ilman sen kummempaa rikosepäilyä. Vankilasta päässeet jengiläiset saavat myös ehdottoman kiellon liikkua entisillä ongelma- alueilla ja sellaista mahdollisesti tapahtuessa häkki heiluu heti.
Näinkö meillä taas viivytellään ja vankilathan ovat jo täynnä Ruotsin tapaan. Muutamia kasvojentunnistuskameroita tiettyihin paikkoihin rajoille ja Ruotsin pahimpien jengiläisten kuvat hälyttämään.
Ruotsalainen Dödspatrullenkin (kuolemanpartio) riehui Suomessa vuosia ja ajeli ministeritason autoilla, oli kymmeniä asuntoja huumeita varten ja poliisi vain ihmetteli voipulla suussa. Niistä olisi tosin näkynyt kasvojentunnistuskameroissa vain valkoiset hampaat ja valkoiset silmämunat, mutta jo siitäkin olisi konstaapelikoulun priimus voinut päätellä: Mogadishua pukkaa pohjoisen kautta!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.