Helsingin kaupungin vuokra- asuntoyhtiö Heka nosti viime talvena vuokriaan keskimäärin 12%, koska yhtiön taloustilanne oli huono. Vaikka siellä varmasti tiedettin yhtiöllä olevan 2. 000 asuntoa tyhjillään, jotka vuokraamalla olisi saatu saman verran tuloa kuin vuokrien korotuksilla.

On yksinkertaisesti täysi mahdottomuus, ettei tiedetty! Nyt syytetään asuntojen jakamisessa olevaa "pullonkaulaa" tilanteesta, mutta ei kelvoton julkinen sektorikaan nyt noin kelvoton ole. Samaan aikaan Helsingin asuntojonossa on 10. 000 ihmistä, joista monet lapsiperheet asuvat kelvottomissa tiloissa ilman mitään tulevaisuudennäkymiä.

Onko kyseessä siis helsinkiläisten sosiaalinen kansanmurha (vrt. tiibetiläisten kulttuurinen kansanmurha, Dalai lama), vai väestönvaihto (Ode lama)?

Vihreä apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki on ollut jo niin tehokas, että yhä useamman suuryrityksen pääkonttori on muuttanut Espooseen. Laskekaa pääkonttorin nappaskenkäväelle minimissään 1h päivässä turhaa Helsingin ruuhkissa istumista ja se tekee vuodessa 240h ja siis 6 työviikon verran (1x5x48). Se aika säästyy, kun pääkonttori muuttaa Espooseen tai Vantaalle! 

Kyseessä on Helsingille valtava verotulojen menetys jo tyhjiksi jäävien rakennusten osalta ja siihen päälle hyväpalkkainen nappaskenkäväki etsii asuntojaan Espoon pitkiltä merirannoilta.

Hekassa kerrotaan yhä useamman kieltäytyvän tarjotusta asunnosta. Ihmiset katsovat aina ensimmäiseksi tulevien naapureidensa nimiä ja Hekan taloissa ne ovat sellaisia, joita useimmat kantasuomalaiset ovat aikaisemmin nähneet vain rikosuutisissa. Lähi- itää ja Afrikkaa pukkaa nimitaulun täydeltä, joten klo 22. 00- 06.00 hiljaisuudesta ei tietoakaan!

Lapsiperheet taas haluavat ensimmäiseksi nähdä lähimmän päiväkodin ja koulun. Nuo Hekan asunnot ovat yleensä alueilla, joissa suomi on vähemmistökieli ja monen äidin omat pienet kultakutrit suorastaan loistaisivat noiden koulupihojen huivien ja kaapujen varisparvessa. Mutta eivät loistaisi kauan, sen tietävät jo nuo äidit lehtiuutisten perusteella!

Itse epäilen tuolla Hekan vuokrien nostolla olleen tarkoitus jalostaa hieman asukaskantaa, jota voisi myös pienimuotoiseksi väestönvaihdoksi kutsua. Ehkä toimiikin, mutta Ruotsin esimerkkiä katsoessa aivan liian myöhään lähdettiin liikkeelle.