Iran iski 180 ohjuksella Israeliin, muta onnistui tappamaan vain yhden palestiinalaisen.
Tehokkaasta USA:n ja Israelin ohjustorjunnasta huolimatta jotkut ohjukset pääsivät läpi ja aiheuttivat tuhoa Israelin lentotukikohdissa. Sotilaita ei kuollut, eikä lentokoneita tuhoutunut, mutta Iranin vaarallisuus tuli lopullisesti selväksi.
Nyt olisi kaikkein viisainta tehdä USA:n ja Israelin yhteishyökkäys Iraniin, kuten emeritusprofessori Juhani Iivarikin tässä kirjoittaa. Iran on Lähi- idän terrorisoinnin lisäksi osallisena myös Ukrainan sodassa ja sen Venäjälle toimittamat lennokit ja ohjukset ovat olleet hyvin ratkaisevassa roolissa. Ja jälleen kerran nimenomaan siviiliväestöön kohdistuneissa iskuissa.
Presidentti Joe Biden poisti Iranin pakotteet ja sen jälkeen maa on saanut kymmeniä miljardeja lisää öljynviennillään. Lisäksi Biden ei ole reagoinut mitenkään huthien estettyä Suezin kanavan käytön, eikä muuhunkaan Iranin laajentumispolitiikkaan.
Trump on arvoitus, mutta hänen Iranin politiikkansa oli selvää ja vallankumouskaartin johtaja Qassem Suleimanilta otettiin armotta henki pois. Tässä on nimenomaan tärkeää myös se Iranin yhteys Ukrainan sotaan. Eikä Trump voi mitenkään Natosta erota, siitä voi päättää vain USA: n kongressi.
Katselin tämän Libanonia uhkaa kaaos- dokumentin ja sen perusteella Hizbollahin tuhoaminen on tärkeää maan selviytymisen kannalta. Persianlahden upporikkaat öljyvaltiot antavat mielellään tukea Libanonille, jos Iranin käsikassara Hizbollah saadaan pois vallasta.
Se nimittäin hallitsee jo maata sotilasvoimallaan, vaikka sen kannattajia on vain n. 20% Libanonin kansasta (shiiamuslimit, mutta ei nekään kaikki). Ja Hizbollah käy Suleimanin kehittämää kulutussotaa Israelia vastaan, vaikka sillä ei ole, eikä ole koskaan ollut mitään mahdollisuutta voittaa niitä aloittamiaan sotia.
Tuo Israelin lentotukikohtien tuho voi hyvinkin merkitä isoa iskua Iraniin ja todennäköisesti USA myös osallistuu siihen. Iskua sotilas- ja ydinasekohteisiin, koska Iranilla saattaa olla jo valmiina muutamia ydinpommeja. Iranin ilmatorjunta on vain muutama venäläinen S-400 ohjuspatteri ja ne on äkkiä pelattu pois. Sen jälkeen Israelin ja USA: n koneet ja droonit saavat hääriä vapaasti Persian sinitaivaalla.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.