Kautta aikojen ovat viisaat suomalaiset kalastajat rakennelleet kuusenkarahkoista turoja vesistöihin saadakseen hyviä kalapaikkoja kotirannoilleen. Sokkeloisiin turoihin kaloilla on hyvä laskea mätinsä ja sen suojissa poikasilla on turvallinen kasvupaikka. Tasapohjaisissa vesissä kalakannat eivät viihdy, koska petokalojen ravintona toimivat pikkukalat tarvitsevat monenlaisia piilopaikkoja lisääntyäkseen.

 

Toisen maailmansodan aikaan maailman meriin upotettiin tuhansittain erilaisia laivoja, joiden hylyistä kehittyi vedenalaisia paratiiseja sukeltajille ja kalastajille. Vielä nykyäänkin romukunnossa olevia sotalaivoja upotetaan tietyille alueille tätä tarkoitusta varten. Amerikkalaiset yrittivät aikoinaan rakentaa keinotekoista riuttaa Floridan rannikolle upottamalla miljoonia vanhoja autonrenkaita mereen, mutta se osoittautui valtavaksi ekologiseksi virheeksi ja nyt he joutuvat suurin kustannuksin onkimaan niitä ylös. Tanskalaiset puolestaan rakentavat Norjasta laivatuista kivenlohkareista Kattegatiin monen jalkapallokentän suuruista tekoriuttaa, jonka he uskovat jo muutamassa vuodessa vilisevän erilaista merenelävää ja näin rakennuskustannukset saadaan lisääntyvillä saaliilla takaisin.

Suomen telakoilla on laivatilausten välillä monesti pitkiäkin taukoja, jolloin pätevä ammattiväki pistetään kortistoon makoilemaan. Siellä moni turhautuu, masentuu ja valitettavan usein myös vetäisee itsensä hirteen. Siksi olisikin järkevää hyödyntää telakoiden valmista kapasiteettia ja rakentaa kehitysapuvaroilla satojen metrien pituisia keinoriuttoja. Valtavan kokoisia proomuja, jotka valmistuttuaan hinattaisiin Afrikan aluevesille ja upotettaisiin siellä merenpohjaan sopiviksi katsottuihin kohtiin rannikkoa. Teräsrunkoisen riutan sisään rakennetaan betonipalkeista sokkeloinen merimaailma, minne voidaan sijoittaa betoniputkia, kiviä, hiekkaa ja mitä nyt erilaiset mereneliöt tarvitsevat kutuhommissaan. Mustekala tykkää pesiä ruukussa, joten Suomen lukemattomat savenvalajat pääsevät näin luontevasti eroon tekeleistään ja säilyttävät hyvät suhteet sukulaisiinsa. Sisään voidaan myös kipata ravinteiksi tonnikaupalla hukkakauraa, vanhentunutta leipää ja istuttaa erilaisia leväkasveja, mikä nopeuttaa vuosilla kalakantojen muodostumista.

Sijoittamalla muutama miljoona kehitysapuvaroja tällaiseen touhuun saataisiin kilometrien pituinen riutta jonkin Afrikan valtion muuten niin tasaiselle rannikolle. Nämä rahat jäisivät vielä Suomen taloutta pyörittämään ja afrikkalaiset saisivat sadoiksi vuosiksi valtavat saaliit antavan kalapaikan rannoilleen. EU vuokrasi aikoinaan Senegalin kalastusalueet omille troolareilleen ja tuhosi näin maassa kukoistaneen paikallisen rannikkokalastuksen ja kalateollisuuden. Sama uuskolonialistinen tuhotyö on tehty myös Mauritaniassa ja Marokossa. Tuollaiseen riuttaprojektiin olisi näin ollen helppo saada EU- tukiaisia ja omat varat voitaisiin edelleenkin käyttää sosiaaliseen rakentamiseen, kuten nyt näihin musiikkitaloihin ja golfkenttiin.

Martti Ahtisaari vapautti aikoinaan Namibian mustat heimot valkoisen miehen ikeestä ja jos me vielä rakennamme maan rannikolle suuren Porovoron valeriutan, niin jopas olisi Suomella hyvä brändi Afrikassa. On aina parempi tuollaisia merellisiä peltoja rakentamalla edistää paikallisen väestön omaehtoista elinkeinoelämää, kuin kalliilla ja turhilla monitoimitaloilla tukea jo muutenkin hillittömiä lisääntymistouhuja. Alikehittyneessä maassa taas varsinainen kalanviljely ei onnistu, koska paikallinen heimo vain nautiskelee pari viikkoa mätivoileipiä ja kalliita rakennelmia käytetään uima- altaina.