Trumpista on tulossa USA: n seuraava presidentti ja länsimaailma tarvitseekin päättäväisen miehen siihen virkaan. Nyt tarvitaan jonkinlaista maailmanpoliisia, ei enempää eikä vähempää.

Heikko Joe Biden vähensi rajusti Iranin pakotteita ja mullahien valtiosta on kasvanut sotilaallinen suurvalta. Trumpin pakotteet olivat jo saaneet Iranin polvilleen, mutta Bidenin virheiden takia Suezin kanava on nyt pois käytöstä ja suursota uhkaa koko Lähi- itää. 

Jos ei Bidenillä ole kummoisia kansainvälisiä ansioita, niin ei niitä ollut Barack Obamallakaan. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon pelkän ihonvärinsä takia, koska mitään täsmällisiä ansioita siihen ei osattu kertoa.

Obama veti amerikkalaiset joukot pois Irakista lupauksensa mukaisesti, mutta toi paljon pahempaa tilalle. Ylellä esitetyn dokumentin mukaan erilaiset USA: n armeijaa palvelevat sotayhtiöt toivat Irakiin ainakin 30. 000 palkkasotilasta jenkkien tilalle. Enimmäkseen Afrikasta, täysin vailla mitään sotilas- tai muuta koulutusta olevia veristen sisällissotien lapsisotilaita ja muuta rikollista ainesta.

Arabit ovat aivan viime aikoihinkin asti olleet mukana orjakaupassa ja niiden siirtotyövoima ei ole vieläkään mitään muuta kuin orjatyövoimaa. Siihen tuotiin sitten valtavat määrät väkivaltaisia mustaihoisia Irakin arabien herrarotua (Koraani ja Kairon julistus) käskyttämään ja seurauksena oli Isis ja täydellinen sekasotku.

Trump oli aivan lähellä purkaa Koreoiden umpisolmun ja hän tarjosi julkisesti ja varmaan vielä enemmän salaa Iranille kaikkea mahdollista hyvää diplomaattisuhteiden palauttamisesta. Ei vain onnistunut ja Bidenin tuhoisan politiikan takia Hamas, Hizbollah ja Huthit ovat voimissaan. Irakissa on 46 erilaista aseellista ryhmittymää maan armeijan lisäksi ja niistä vahvimpia rahoittaa juuri Iran (Jerusalem studio).

Trump kätilöi Israelin, Saudi- Arabian ja Emiraattien Abraham- sopimuksen, joka voi hyvinkin pian johtaa noiden maiden keskinäisiin diplomaattisuhteisiin ja monenlaiseen yhteistyöhön. Rauha voiman kautta on liiton motto, joten päätelkää siitä.

Euroopan Unionista ei ole kerta kaikkiaan mihinkään, sen on nyt tynkä- EU: n puheenjohtajamaa Unkarin pääministeri Viktor Orban todistanut oikein käytännössä.

Uutistoimisto AP:n kuvaaja onnistui ottamaan symboliikkaa tihkuvan kuvan Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivän Donald Trumpin jouduttua salamurhayrityksen kohteeksi lauantaina.