Viime viikonloppuna oli Tukholman Solvallassa jälleen isot ravit ja synnynnäisenä pelurina kävin minäkin pistämässä muutaman kympin likoon, mutta heinien ostoksihan se taas meni. Olinko selkäytimeeni pesiytyneestä solidaarisuudesta satsannut jälleen heikoimpiin yksilöihin, vai olinko lestadiolaisalueella kasvaneena tosiaankin alitajuisesti uskonut viimeisten tulevan aina ensimmäisiksi, kuten raamatussa luvataan. 

Raveissa lähtöpaikka on kuitenkin yhtä ratkaiseva kuin tämän päivän Suomessa; ei säätykierrossakaan enää aivan takarivistä mihinkään tulla, vaan suvussa pitää olla jonkinlaista akateemista perinnettä tai sitten vain rahaa. Hevosilla oriin loistava sukutaulu takaa useimmiten varsalle hyvän menestyksen, kun taas työläisperheen kiusallisen paljon naapurin insinööriä muistuttava poika saa siitä vain lisää vaikeuskerrointa jo muutenkin takkuiselle elämäntielleen.

Sijoitettuani rahat Ärrällä jäin vielä kioskin eteen keskustelemaan paikalle sattuneen tutun ravimiehen kanssa. Puhuttuamme hevosasiat läpi ruodimme seuraavaksi tärkeimpiä päivänpoliittisia kysymyksiä, kuten Jutta Urpilaisen mukavasti terävöitynyttä olemusta. Ennen eduskuntavaaleja hän oli kuin nuori neitsytmorsian, joka silmät innosta loistaen odottaa tulevaisuuden alkavan. Kuherruskuukauden nyt päätyttyä hän on kuin nuori aviovaimo, joka on saanut oikein kunnolla maistaa sitä itteään; hieman pettyneen näköinen, mutta olemuksessa on kuitenkin jo aivan uudenlaista päättäväisyyttä.

Pohdimme myös viitan merkitystä Teräsmiehelle ja Perus- Mitrolle; ensimmäinenhän käytti sitä lentämiseen ja jälkimmäisellä se toimi lähinnä pelotteena. EU-edustajalla on enemmän valtaa kuin suomalaisella ministerillä, joten ehdokaslistoja lukiessaan voi vain ihmetellä molemmin käsin. Haukuimme myös Espoon avuttoman kunnallispolitiikan ja hän uhosi Hesassa syntyneenä muuttavansa vielä joskus sinne takaisin. Olin jo aikeissa kertoa hänelle suunnitelmistani muuttaa ulkosaaristoon ja ryöstää Ruotsin laiva, kun paikalle pelmahtikin kanssani samassa biljardiporukassa viihtyvä rakennusinsinööri. Tällä lentolupakirjan omistavalla miehellä oli kone varattuna naapurikaupungin kentällä ja hän houkutteli minua mukaansa taivaan iloihin. Kiitin kohteliaasti tarjouksesta ja mutisin jotain omituista menoistani. Rivakasti liikkuneen miehen auto ehti häipyä kulman taakse, ennen kuin tajusin menettäneeni ainutlaatuisen kokemuksen. Olenhan minä tietysti lennellyt lukemattomia kertoja isoilla matkustajakoneilla, mutta tuollaisen pienkoneen yksilöllinen kyyti on vielä kokematta. Tuttua lentäjää olisi voinut myös houkutella kokeilemaan monenlaista hurjaa kaartoa ja immelmannia. Pahimmassakin tapauksessa olisi tuloksena ollut vain sankarikuolema koneen törmättyä Fortumin torniin ja tutuille olisi jäänyt loputtomasti aihetta spekulointiin tapahtumien kulusta.