On aivan sama minkä värinen kissa on, kunhan se vain pyydystää hiiriä, lausui Deng Xiaoping aloittaessaan Kiinan siirtymisen markkinatalouteen.

On aivan sama minkä värinen hiiri on, kunhan vain julkisen sektorin punavihreä kissa saa syödä vientisektorin sinivalkoisen kissan pyydystämät hiiret, lausui Annika Saarikko hyväksyessään kuntasektorin kovat palkankorotukset.

Mutta nyt valtiovarainministeri Annika Saarikko on hyväksymässä Deng Xiaopingin alkuperäisen ajatuksen ja hän ehdottaa perustettavaksi erityistalousalueita Itä- ja Pohjois- Suomeen. Deng perusti jopa samalla nimelläkin sellaisia alueita ensin Kiinan etelärannikolle ja myöhemmin myös muualle.

Ja Suomen ongelmat ovat samat kuin Dengin Kiinassa: talous sakkaa, koska kaiken tukkiva byrokratia ja valtion puuttuminen pienimpiinkin asioihin. Lisäksi meillä on nämä hillittömät julkisen sektorin palkankorotukset, ilmastohumppa ja intersektionaalinen feminismi (vrt. Kulttuurivallankumous). Kolme vuotta Saarikko on ajanut Suomea yhä syvemmälle suohon, mutta nyt ennen vaaleja hän ehdottelee Kiinan mallista pelastusohjelmaa!

Saarikko ehdottaa noille erityistalousalueille kaikkia mahdollisia verohelpotuksia ja tukiaisia. Hän haluaa myös poistaa kokonaan saatavuusharkinnan ulkomaiselta työvoimalta. Sillä lyötäisiin pirstoiksi kaikki työelämän säännöt ja palkkajärjestelmät, jolloin saataisiin lisää 2-8€ tunnissa ansaitsevia halpatyöntekijöitä. Sehän tehtiin jo rakennusalalla ja ainakin 60. 000 suomalaista rakennustyöläistä ja yrittäjää syöstiin kurjuuteen ja velkavankeuteen.

Tuossa hommassa haisee kokoomuksen ja kepulien hallitusneuvottelut!