Minun nuoruudessani koko Euroopan käsittävä EU oli vielä perustamatta, vain NL oli olemassa ja sekin onneksi tarkoin vartioidun rajan takana. Suomessa oli tuohon aikaan  100. 000 työtöntä ja Kekkonen perusti hätätilahallituksia. Silloin dementikoillakin oli enemmän todellisuudentajua kuin nykypoliitikoilla. 


Työnvälitystoimistoissa oli tarjolla vain erilaisia karensseja, mutta virkailijat kehottivat melko suoraan muuttamaan Ruotsiin ja päätöksentekoa helpotettiin ilmaisella menolipulla. Se olikin silloisen hyvinvointivaltion ainoa palvelu, mutta ilmeisen tehokas, koska 300. 000 ihmistä saatiin pois tilastoja pilaamasta.


Muutin siis Tukholmaan minäkin ja menin suoraan töihin. Asunto oli helppo saada ja huonekaluja, televisioita ja astioita ostelin sitä mukaa kuin palkkaa tuli. Siihen aikaan ei katsottu olevan suomalaiselle miehelle sopivaa mennä sosiaalitoimistoon ruikuttamaan. Suomen sossun tädeillä on kuulemma edelleenkin tämä näkemys olemassa ja näin he tärkeässä työssään vahvistavat monikulttuurisen kansamme moraalista selkärankaa.


Heti alusta asti keskityin iltaisin opiskelemaan ruotsia, koska halusin parempiin hommiin. Eräs tuttavani oli töissä Tukholman rautatieasemalla sijaitsevalla postin Transport- osastolla ja hän kehotti minua pyrkimään sinne. Siellä oli vain vähän puuduttavaa lajitteluhommaa, työ oli enimmäkseen kaasuautoilla tapahtuvaa postilähetysten hakua etelään ja pohjoiseen menevistä junista. Joka junassa oli parin miehen lajitteluvaunu ja enimmäkseen arvopostia. Ympärivuorokautista päivystystä pyhät arjet ja sen takia palkkakin oli hyvä.


Sopivaa työkokemusta saatuani ja kielitaidon kehityttyä hainkin siis tuolle postin pienelle osastolle. Alussa oli 2 viikon postiljoonikurssi, missä opeteltiin perusasioita ja Ruotsin postinumerotkin piti opetella ulkoa.


Työpaikalla oli sitten harjoitteluvaihe ja minulle määrättiin instruktööriksi 30 vuotta vanhempi, pieni, lihava, norjalainen mies, joka oli homppeli. Nyky- Suomen poliittisessa elämässähän homous on tohtorin väitöskirjaakin suurempi meriitti, mutta sen ajan tasa- arvoisessa Ruotsissa se oli ihan normaali ihmisen olomuoto. Vähän niin kuin tämä minun värisokeutenikin.


Tämä norjalainen oli kuitenkin tyypillinen lajinsa edustaja: alun jo seksuaalista ahdisteluakin lähentelevä maireus ja ystävällisyys vaihtui muutamassa päivässä jalan polkemiseksi ja niskojen nakkeluksi.


Eräänä talvisena yönä odottelimme Malmön junaa lähes tyhjässä taukohuoneessa. Kuulutukset kertoivat junan myöhästyvän koko ajan enemmän ja jossain vaiheessa norjalainen katosi omille teilleen. Ehkä tunnin odoteltuani päättelin jotain olevan vinossa ja kävin transport mestarien huoneessa kyselemässä tilannetta. He kertoivat junan seisovan jo asemalla ja lähtevän pian edelleen kohti pohjoista.


Kiirehdin siis viereisille laitureille, missä homppelikouluttajani jo lajittelikin jopa miljoonilla kruunuilla vakuutettuja säkkejä ja paketteja. Postivaunun miehistön ihmetellessä hän alkoi välittömästi solvata minua suureen ääneen: du, finländare, du får skriva rapport om det här! Hän oli jo unohtanut nimeni, olin pelkkä suomalainen ja hän määräsi minut kirjoittamaan raportin tapauksesta. Noissa kirjallisissa raporteissa sai mahdollisuuden selittää laiminlyöntinsä, mutta muutaman sellaisen jälkeen tulikin sitten jo lopputili. Näin uuden työpaikkani ensimmäinen työtoveri olikin jo järjestämässä minulle potkuja!


Päivystävä transportmestari oli kuitenkin tullut perässäni laiturille ja kuullut kaiken. Nyt hän astui esiin varjosta, haukkui norjalaisen kovaan ääneen työnsä laiminlyömisestä ja määräsi puolestaan tämän kirjoittamaan raportin tapauksesta. Lisäksi hän sanoi minun toimineen aivan oikein, eikä minulla ole siis mitään tarvetta kirjoitella raportteja. Vieläkin tulee kalle päätalomaista hämäryyttä silmiin, kun muistelen tapausta.


Se oli elämäni paras työpaikka. Meillä vaihtuivat työvuorot koko ajan, joten koskaan ei tiennyt millä porukalla mentiin junille. Jo ensimmäisen vuoden jälkeen minulle annettiin ylipostiljoonin vahteja, mikä tarkoitti vastuuta, esimiesasemaa ja parempaa palkkaa aina tiettyjen junien hoitamisesta. Tämän norskin kanssa teimme vielä lukemattomia kertoja hommia yhdessä, eikä mitään vaikeuksia ollut.


Lopetin siinä paikassa vain sen takia, että olin päättänyt muuttaa takaisin Suomeen. Viikko lopettamiseni jälkeen tuon osaston arvopostihuone (värderummet) ryöstettiin ja sieltä saatiin harvinaisen suuri saalis. Televisiossa kerrottiin kyseessä olleen todennäköisesti sisäpiiririkos ja kaikkia entisiä työntekijöitä tultaisiin kuulustelemaan. Olin itsekin hyvin usein hoitamassa tuota värderummettia, mutta ei minua koskaan tultu kuulustelemaan.