Ukrainan kupla puhkesikin sitten yllättäen ja koko sotku valui Euroopan Unionin syliin. EU on nyt polviaan myöten ukrainassa (ukraina= urea+ nektari).

Osa ukrainalaisista haikaili entisen Neuvostoliiton paluuta ja osa taas toivoi EU: n tuloa. Saavat nyt molemmat, vaikka eivät tiedä kumpaa se on missäkin ja mitä helvetin eroa niillä loppujen lopuksi on.

Miten tästä eteenpäin? No, ensinnäkin Euroopalla on Putinin asettama kuukausi aikaa maksaa Ukrainan kaasulasku tai muuten loppuu kaasu muuallakin Euroopassa. Tuommoinen 1500 miljoonaa euroa siis ensin ja sitten sitä kaasulaskua pukkaa tasaisin väliajoin, koska ei Ukrainan rutiköyhäksi ryöstetyllä kansalla ja valtiolla ole varaa mitään maksaa.

Puoli vuotta sitten kannatin vielä Suomen NATO- jäsenyyttä, mutta en enää. A vot, samassa valtiossa ollaan, siis yhteinen pitää armeijankin olla; niin aattelin. Suomen armeijakin on kutistettu jo niin pieneksi, ettei se pysty enää  nitistämään edes omaa kansaansa. Samoin oli tosin onneksi myös Ukrainassa.

Kannatin NATO: on liittymistä jo senkin takia, että tuo Jugoslavian operaatio oli suuri sotilaallinen ja humanitäärinenkin menestys. Martti Ahtisaari neuvotteli Belgradissa samaan aikaan, kun NATO- koneet ulisivat Serbian taivaalla. Se Nobelin rahapalkinto olisi pitänyt myöntää molemmille, niin Martille kuin NATOllekin.

NATON laajeneminen on kuitenkin mennyt jo liian pitkälle ja Suomen on sittenkin parempi olla poissa tuosta sotahullujen (Stubbentrop) valtaamasta organisatsionista. Suomen etu ei ole sama kuin Saksan etu, kuten Timo Harakka kirjoittaa.