Pakkasesta ja lumimyrskyistä huolimatta Ruotsin jengirikolliset ovat tehneet pitkää yötä koko alkuvuoden. Rikollisia räjäytyksiä Ruotsissa tapahtuu joka neljäs  (4.) päivä ja ampumisia joka kuudes (6.) päivä. Viime vuonna siellä oli 90 räjähdystä ja ampumisissa kuoli 63 ihmistä, joten ampumisissa myös haavoittui arviolta 200- 300 ihmistä.

Ruotsissa asiantuntijat kertovat, että jengirikollisuuden lopettaminen vaatii 20 vuotta. Jos nimittäin satuttaisiin jokin ihmeellinen keino keksimään, mutta sitä ennen homma kiihtyy vaan. Ja se leviää sieltä myös Suomeen, kuten se on levinnyt jo Norjaan, Tanskaan ja Espanjan Aurinkorannikolle (Costa del Porovoro).

Suomessa: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) käynnisti syksyllä 2018 oppimistulosten pitkittäisarvioinnin, jossa seurataan oppilaiden taitojen kehittymistä matematiikassa ja äidinkielessä läpi perusopetuksen. MAAHANMUUTTAJATAUSTAISET lapset jäävät muista jälkeen, erot koulujen välillä kasvavat ja etenkin oppilaiden kirjoitustaidossa on huolestuttavan isoja eroja, kertoo Karvin tuotre tutkimus.

Hieman yllättäen lukemisharrastuksella oli muun oppimisen lisäksi yhteys myös matematiikan taitoihin. 

Tutkimuksen mukaan islamilaisissa valtioissa ihmiset lukevat keskimäärin 6 minuuttia vuodessa, mutta länsimaissa 12. 000 minuuttia vuodessa. Näin ollen kantakirjasuomalaisilla (+ukrainalaiset, virolaiset, venäläiset, kiinalaiset, jne.) lapsilla on 2. 000 kertaa suuremmat mahdollisuudet menestyä koulussa ja elämässä kuin muslimilapsilla.

Suomi oikein kasvattaa jengirikollisia, koska meillä on runsas kotihoidontuki. Jo n. 15 vuotta sitten opettajana toiminut Jutta Urpilainen kertoi kouluihin tulevan Suomessa syntyneitä lapsia, jotka eivät osanneet lainkaan suomea.

Nämä tuhannet lapset kasvavat pääosin muslimiperheissä, joissa ei koskaan katsota saatanallisia Suomen tv- kanavia, vaan sosiaalitoimiston ostama 2 metriä leveä televisio loilottaa arabian, kurdin, urdun tai somalin kielistä Koraanin ilosanomaa. Siis naisten kivittämistä ja homojen hirttämistä.

Edelliset väittämät ovat täysin totta, koska Ylen vieraillessa muslimiperheessä Turussa nämä esittelivät nimenomaan televisiota, josta oli manuaalisella säädöllä jätetty pois kaikki Suomen kanavat. Samoin Ruotsin tv: n piilokameralla tehdyssä ohjelmassa näytettiin somalinaisten opintokerhoa, jossa imaami selitti naisen kivittämisen teoriaa ja käytäntöä. Suoritettiinko harjoittelujakso pitkällä lomalla Somaliassa; sitä en tiijä, sanokaa te!

Upporikas Norja tarjoaa maahanmuuttajille vain tietyn ajan tulkkipalveluja, sen jälkeen on ruvettava opettelemaan sitä norjaa. Katsotaanpa nyt vaikka ahkeria ja kunnollisia Ukrainan naisia ja lapsia, jotka hoitavat suurimman osan asioistaan Googlen käännösohjelmilla.