Kyllä meidän on Nils- Aslak lähdettävä merelle tai muutettava jonnekin Inarinjärven takaiseen erämaahan. Näin lausui minulle aikoinaan monasti eräs vanhempi herra, jonka omakotitalon laajennusta tein ja jonka perheen luona vierailin lukemattomia kertoja työni valmistuttuakin. Tämä mies on nyt siirtynyt jo paremmille metsästysmaille ja varmaan lupauksensa mukaisesti heittänyt mennessään lohiverkot Tuonelan virtaan, jotka minä oman aikani koittaessa sitten saan kokea. Olimmehan innokkaita veneilijöitä ja kalamiehiä molemmat.

En ole kuitenkaan vielä muuttanut erämaahan, enkä lähtenyt merelle. Enkä ole muuttanut edes Hollantiin, vaikka minua on lukemattomia kertoja haukuttu poronpurijaksi ja heinäkengäksi.

Sen sijaan rakentelen edelleen kerrostaloja Helsinkiin ja näin talvisin siellä on pahemmat olosuhteet kuin merellä tai erämaassa.

Joskus 5- 7 vuotta sitten ihmettelin tässä blogissani, kun ulkomaalaisten osuus työmailla rupesi olemaan jo 30- 40% luokkaa. Enää en ihmettele, vaikka heidän osuutensa on jo 80% ja me viimeiset suomalaiset olemme enää pienissä sivurooleissa. Positiivisen syrjinnän ja taloudellisten näkökohtien vuoksi meiltä suomalaisilta on jo ylityötkin kielletty. Sellaisia pieniä hätätöitä tulee aina pakostakin, mutta ne on pidettävä vapaina. Silloin kun yritykselle parhaiten sopii ja sehän ei ole kesällä.

Nyt on käytössä veronumerot ja kaikki rakentaminen Suomessa on laillista. Ja jos joku yliahkera viranomainen löytää epäselvyyksiä jostain virolaisesta firmasta, niin siihen on vain yksi ratkaisu: perustetaan uusi firma puhtailla papereilla ja jatketaan entisillä pomoilla ja työntekijöillä. Näin teki meillä yksi virolaisporukka viime viikolla ja taas on moraali huipussaan.

Rakennustyömailla on kymmeniä eri yrityksiä ja monia eri kansallisuuksia, mutta yhteistyö pelaa aina loistavasti. Naapurilta saa aina lainaksi työkalua ja auttavaa kättä, oli tämä virolainen, iivana tai sitten vaikka foinikialainen. Kahviporukat ovat yhteisiä ja vapaa- ajallakin tapaillaan.

Eivät ulkolaiset rakentajat ole keksineet halpatyövoimaa ja verovapautta, vaan se sortaa heitä kaikkein eniten. Heidän on mahdotonta periä työnantajaltaan saamatta jääneitä palkkojaan, joten he käyvät joskus työmaalla potkimassa huijarifirmansa rakentamat väliseinät hajalle. Kuten saimme omalla työmaallamme todistaa jokin aika sitten. Ensimmäistä kertaa monikymmenvuotisella urallani minäkin näin tuollaista.

Nyt on kuitenkin jo 13. tammikuuta ja tämäkin talvi rupeaa olemaan voiton puolella.