Sanna Marinin ilmastohallituksen kaikkien päätösten tuhot eivät ole vielä paljastuneet Suomen kansalle.

Marinin hallitus lopetti turveteollisuuden, vaikka Ruotsissa turve on uusiutuva luonnonvara. Laskettiin venäläisen maakaasun ja puuntuonnin varaan.

Viimeisen kolmen vuoden aikana Suomi on käytännössä polttanut kaikki vanhat energiaturvevarastonsa. Olemme polttaneet ja poltamme kiihtyvään tahtiin kotimaista jalostuskelpoista puuta, jonka pitäisi päätyä sahoille tai sellukattiloihin kaukolämpölaitosten sijaan.

Ensi talvena meillä ei siis ole enää varastoissa turvetta, joten sähkö- ja kaukolämpövoimalat polttavat yhä enemmän Suomen metsiä. Raakapuun hinta nousee ja sehän on kepulle riemukas asia. Sitä iloa ei kuitenkaan kestä kauan, koska puunjalostusteollisuuden, sekä sellu- ja paperitehtaiden kannattavuus romahtaa ja ne lyödään kokonaan kiinni. Silloin raakapuun hintakin romahtaa ja sitä aletaan viedä Ruotsin paperitehtaisiin. Olemme silloin Kongoakin kurjempi romuvaltio!

Siinä toteutuu Marinin hallituksen idea vain puoliksi; savupiipputeollisuus häviää, mutta metsiä poltetaan enemmän kuin milloinkaan Suomen satavuotisen historian aikana.

Tosin meille tuodaan aina vain enemmän jätteitä mm. Italiasta poltettavaksi, mutta kenen piikkiin nekin saasteet menevät monimutkaisessa päästökaupassa. Loppujen lopuksi ne Italian jätteet saattavat maksaa meille enemmän kuin öljy ja maakaasu, puhumattakaan nyt kotimaassa työtä ja hyvinvointia tuoneesta turveteollisuudesta.

Suomessa vihreä lehdistö on luonut ihmisille lapsellisen asenteen kaivosteollisuutta kohtaan. Ruotsissakin jopa maan vihreät julistavat: Meidän täytyy uskaltaa sanoa kyllä uusille kaivoksille.

Meillä ei ymmärretä, että teollinen yhteiskunta tarvitsee joka vuosi valtavat määrät erilaisia metalleja. Jo yhteen sähköautoon menee sata kiloa (100 kg) kuparia ja tuulivoimaloihin vedetään satoja kilometrejä ranteen paksuista kuparijohtoa näiden voimalinjojen takia kaadettujen metsien ja raiskattujen soiden halki.