Kela on nyt yllättäen ilmoittanut, että sen järjestämä ääni- ja kuvatallenteiden tulkkaus vammaisille lopetetaan kuin seinään.

Tässä on taas loistava esimerkki siitä, kuinka pakollisten säästöjen tekeminen Suomessa aloitetaan aina väärästä päästä. Minulla on kirvesmiehen hommissa kuulo heikentynyt niin paljon, että olen saanut kuulokojeen molempiin korviin. Käytän niitä kuitenkin aika harvoin, koska ne ovat epämukavia ja pystyn vielä hoitamaan asioitani, sekä keskustelemaan ihmisten kanssa ilman niitä.

Ylen kanaville saa televisioon erikseen tekstityksen ja se minulla on aina käytössä. Muuten paljon jäisi kuulematta, enkä varsinkaan iltakymmenen jälkeen viitsi naapureiden takia loilottaa televisiota täysillä.

Kela siis järjestää palveluita ja tulkkausta kaikilla maailman kielillä ja murteillakin terveille ihmisille, mutta suomalaisilta vammaisilta aletaan ensimmäisinä karsia sitä ainoaa vaihtoehtoa!

En tiedä kuka maksaa ulkomaalaisten oman äidinkielen opetuksen, mutta siinä on kyseessä valtavat rahasummat. Jyväskylän kaupunki järjestää oman äidinkielen opetusta 28 kielessä ja se maksaa 4500 euroa esiopetuksesta lukion loppuun. Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa se oman äidinkielen opetus työllistää varmasti jo enemmän kuin koko Suomen metsäteollisuus! Ja turhaan, aivan turhaan!

Ruotsissa asuessani minua hämmästytti, koska mutulla nuuskien toisen polven suomalaisista jopa yli 90% ei osannut suomea. Koska suomalaisia arvostettiin Ruotsissa vain ahkerina työntekijöinä, ruotsalaisten hyvissä rikossarjoissa suomalaiset ovat aina rikollisia, sekä politiikassa ja julkisuudessa he ovat täysin näkymättömiä.

Pointtini tässä on se, ettei sitä kotikieltä opi, jos sitä ei halua oppia ja jos vanhemmat eivät sitä lapsilleen opeta. Nykyisin on joka kodissa monikielisten tv- kanavien lisäksi ihan valtava määrä erilaista halpaa tablettia ja muuta kojetta, joista lapset voivat itseään kiinnostavia ohjelmia katsomalla oppia sen vanhempiensa kielen.

Itse vihasin koulussa pakkoruotsia ja sain siitä aina viitosen, kun taas minulle mieluinen englanti oli aina kiitettävä. Ruotsiin muutettuani panostin ruotsin opiskeluun joka ilta kotona, luin ruotsinkielisiä lehtiä ja pyrin keskustelemaan mahdollisimman paljon ruotsalaisten työ- ja sänkykavereideni kanssa. Oletko sinä nyt sitten suomalainen vai ruotsalainen, kysyi eräs ruotsalainen naisrehtori ruotsiksi, kun hän oli vieraillut viikon Suomessa tapaamassa sukulaisiaan ja jota perhettä minä olin joka päivä tulkannut.

Olin yhden talven kansalaisopistossa venäjän kielen kurssilla ja toisen talven espanjan kurssilla. Mutta turhaan, aivan turhaan, koska enhän minä ole viitsinyt niitä Tarzan- venäjääni ja Tarzan- espanjaani käyttää niitä aidinkielenään puhuville. Paitsi kerran Espanjassa, kun menin humalassa taksiin ja kuljettaja kysyi : A donde? Vastasin: A Nuevo Horizonte, por favor, perkele!