Kymmenvuotias poikani tuli pariksi viikoksi yhteistä kesälomaa viettämään ja tänään on tarkoitus veneillä muutamaksi päiväksi saareen telttailemaan. Olen varannut luvat ja vehkeet monenlaiseen eri kalastusmuotoon ja poitsukin vaikuttaa innokkaalta niitä opettelemaan. Siis mikäpäs on ihmisen lomalla ollessa.

Päivähoitojärjestelmää ollaan joidenkin tahojen toimesta supistamassa, vaikka mielestäni sitä pitäisi päinvastoin voimakkaasti laajentaa. Työttömän vanhemman on mahdotonta ottaa vastaan tulevaisuudessa yhä enemmän lisääntyvää osapäivä/pätkätyötä ilman varmuutta lapsen hoitopaikasta. Harvalla työttömällä on työn etsinnän ja rahattomasta arkipäivästä selviämiseen tarvittavan energian lisäksi voimia tarjota virikkeitä jaloissaan pyörivälle lapselle. Vielä kun pitää Kelaan ja sosiaalitoimistoon raijata jatkuvasti tolkuttomia määriä kuitteja ja selvityksiä vastauksina järjettömiin kyselyihin. Naapurin työtön emäntä halusi välttämättä kasvattaa lapsensa kotona, mutta en voi pitää lopputulosta kovinkaan onnistuneena. Vanhempi poikansa oppi vain huutelemaan rivouksia meille naapureille, eikä tytär taas oppinut oikein kunnolla puhumaankaan. Tätä puutettaan joutuu nyt monenlaisten puheterapeuttien kanssa paikkailemaan.

Eivätkä luokkatietoiset lääkäritkään hevin rupea kouluja käymättömälle työttömälle ahistuspillereitä jakamaan, kun taas akateeminen toimistoväki saa monen värisiä pillereitä ja saikkua kysymättäkin. Akateemisen väen vaivoja hoitavat kirurgit, ortopedit, psykiatrit ja monet muut päätautien expertit. Rakennustyöläisen vaivoihin perehtyy ainoastaan patologi ja hänkin enimmäkseen vain päällisin puolin silmäilee. "Vainaja on ilmeisesti kokenut jonkinlaisen litistymiskuoleman, koska piti kuorma-auton lavalla tuohon pihallekin kuljettaa", sanelee oppinut mies ikkunasta kurkistellen. Pyyhkäisee välillä otsaansa hoitsun stringeillä ja imaisee ahnaasti pitkän siivun lääkespriitä.

Meilahden sairaalan kolmesta sydänkirurgian huipusta kaksi ahdisti kolmannen pelkäksi kahvinkeittimen vartijaksi, vaikka potilaita oli pilvin pimein leikkausjonossa. Olen tosin ollut monenlaisten tapaturmieni johdosta lukuisia kertoja hoidossa ja leikkauksissa julkisella puolella ja aina palvelu on ollut suorastaan erinomaista.

Yhden lapsen hoitohan on kaikkein vaikeinta, kaksi natiaista seurustelee jo sujuvasti keskenään ja normaalikokoinen päiväkotilauma elää taas ihan omaa elämäänsä. Kunhan nyt henkilökunta ruokailun muistaa järjestää ja välillä käy aitausta korjaamassa. Eikä mikään ole monikulttuurisessa yhteiskunnassa paremmin tasa-arvoon ja suvaitsevaisuuteen kasvattavaa, kuin monia eri uskontoja, rotuja ja kieliryhmiä sisällään pitävä päiväkotiryhmä. Eihän suomalainen voi koskaan somalia vihata, jos on sellaisen kanssa yhdessä potalla käymään opetellut. Polvenkorkuiset natiaiset oppivat hetkessä toistensa kulttuureja, tarhaväen pitää vain vahtia, ettei suomenkieliseksi aiottu ryhmä rupea swahilin kielellä keskenään kommunikoimaan.

Poikani on tyypillinen tarhalapsi, joka on sieltä omaksunut itselleen aivan loistavat käytöstavat ja sosiaalisuuden.