Nuorena miehenä minä asuin Tukholmassa ja päätin eräänä vuonna tehdä lomareissun Neuvostoliittoon ja Odessaan. Niitä matkoja järjestettiin silloin Suomesta ja ne olivat erittäin suosittuja.

Niinpä siis matkustin laivalla Helsinkiin ja sieltä Leningradin kautta lentäen Odessaan. Hotellini nimi oli Mustameri (Чёрное море) ja olin varannut sieltä heti yhden hengen huoneen. Tuollaisella seuramatkalla kun ei tiedä millainen örkki sattuu huonekaveriksi.

Siihen aikaan ruplista sai huonon kurssin pankissa, mutta pimeiltä rahanvaihtajilta kymmeniä kertoja paremman. Tosin yhden kerran rahaa vaihtaessani tein sen suomalaisille tyypillisen perusvirheen. Rahanvaihtaja antoi minulle ruplat käteen laskemista varten ja sen jälkeen minä ojensin ne hänelle takaisin. Kaivoin markat esiin ja hän ojensi sen laskemani setelinipun. Myöhemmin niitä laskiessani huomasin saaneeni vain vähän pankin kurssia suuremman summan. Tuo ketku oli siinä minun edessäni liipaissut seteleistä suurimman osan pois.

Odessassa oli erilliset uimarannat neuvostoihmisiä ja länkkäreitä varten. Samoin ulkomaalaisille oli erilliset valuuttakaupat kaikkialla Neuvostoliitossa. Kerran taisin uimarannalla käydä, koska se oli bussimatkan päässä keskikaupungilla sijaitsevasta hotellistani.

Hotellin edessä oli pieni kioski, jossa kerrottiin myytävän vahvaa olutta. Menin siis kioskille ja sanoin kopissa istuvalle mummolle sujuvalla Tarzan- venäjällä: kaksi olutta. Ensimmäinen kerta sujuikin hyvin, mutta sitten muori rupesi juonittelemaan. Hän puisteli vain päätään ja sanoi, ettei olutta ole. Jonkin kerran huomasin kuitenkin hänen myyvän olutta perässäni tulleelle, joten rupesin painostamaan muoria. Jäin seisomaan luukulle ja minuutin välein toistin pyyntöni. Vartin sinnittelyn jälkeen muori sitten tylyn näköisenä löi pullot pöytään ja minä ojensin hänelle vaadittavan summan tahmeita ruplia.

Tuo oli siis järjestetty matka ja opas möi kaikenlaista kierrosta ja kulttuurinautintoa. Päätin käydä oopperassa, koska oppaan mukaan sen laskettiin olevan yksi maailman kuuden kauneimman rakennuksen joukossa. Ja sitä se todella olikin. Se oli rakennettu jo 1800- luvun alussa, joten siellä oli istunut monta tsaaria, Lenin, Stalin, Hruštšev, etc. Ehkäpä jopa samoilla paikoilla kuin minä, koska istuin keskellä katsomoa ja orkesterimonttu oli vain kymmenen metrin päässä. En ole erityisesti korkeakulttuurin perään, mutta se esitys oli todella mahtava ja esitetty baletti Romeo ja Julia oli jonkinlainen enne välitaukoa ajatellen.

Tauolla meidän ryhmämme nimittäin törmäsi toisessa hotellissa asuvaan suomalaisryhmään. Siinä samppanjaa lipoessani katseeni kiinnittyi toisessa ryhmässä olevaan vaaleaan nuoreen naiseen, jonka solakka vartalo oli verhottu harvinaisen tiukasti istuvaan upeaan kesähameeseen. Hankkiuduin siis hänen puheilleen ja pienen esitutkailun jälkeen ehdotin hänelle yhteistä iltaohjelmaa. Niin sitten tapahtuikin, eikä se hänen hameensakaan loppujen lopuksi niin tiukassa ollut, sen sain huomata jo seuraavana yönä. Tämä helsinkiläinen opettaja muuttikin sitten minun hotellihuoneeseeni ja aluksi kauhistelemani Odessan rumat maisemat alkoivat muuttua paljon paremmiksi.

Odessan alla ja lähistöllä on ilmeisesti kymmeniä kilometrejä erilaisia kaivosluolia ja vanhoja katakombeja, joissa partisaanit piileskelivät saksalaisten miehityksen aikana. Kävinkin siellä ja käytävien päässä oli konekivääripesäkkeitä, kuten myös kaikenlaista sotamateriaalia oli näytteillä. Valitettavasti ne saattavat hyvinkin pian olla taas uudessa käytössä.

Nuo Potemkinin portaat ravasin edestakaisin varmaan sata kertaa, koska hotellini sijaitsi melko lähellä niitä ja satamaa. Wikipedia ei sitä mainitse, mutta siihen aikaan noiden portaiden vieressä kulki rullaportaat tasolta tasolle. Jokaisen rullaportaan alapäässä istui baabuska, joka sanoi jotain portaisiin astuvalle. Älä kompastu! Mitä muuta se olisi voinut olla.

Odessan oopperatalo sisältä käsin nähtynä.

Potemkinin portaat alhaalta käsin katsottuna.

Tuon Putinin kun saisi käsiinsä!