Vajaat 10 v sitten menin tekemään vesikattoa erääseen Helsingissä rakenteilla olevaan oppilaitokseen. Olin silloin töissä pienehkössä rakennusfirmassa, joka oli ottanut tuon kattourakan yhdeltä Suomen suurimmista rakennusliikkeistä. En ollut aikaisemmin käynyt työmaalla, vaan herrat olivat keskenään hommista sopineet.


 Huhuilin aikani tyhjissä konttoriparakeissa, kunnes jostain ilmestyi nörtin oloinen nuorimies. Alle kolmikymppisen miehen rinnassa oli iso nimikyltti, jossa luki Urmas. Tuo kyltti muistutti lasten päiväkodeissa käyttämiä, joten päättelin hänen olevan virolainen harjoittelija, jolle pikkumestarit olivat piruuttaan liimanneet komistuksen rintaan. Olin ravitsevan aamiaisen sijaan tempaissut vain litran kahvia tyhjään mahaan ja olin tavallistakin enemmän töpinöissäni. Niinpä painoin leikkisästi naamani aivan kiinni hänen suureen nimilappuunsa ja kävimme seuraavanlaisen keskustelun:


   -Tere Urmas, Kalev-poeg, mistäs tiesit tänne tulla! Minä olla Nils- Aslak ja katto pitäis rakentaa. Kus on ootsin iso herra, tämä vastuumestari, kuninkaiden kuningas, capo di capo?

 -Huomenta! Minä olen vastaava mestari ja sinä siis tulit sitä kattourakkaa tekemään. Katsotaan kuvat tuosta minun toimistostani.


  Sekin homma hoidettiin kunnialla, mutta tuo tapaus muistui viime viikolla mieleeni, kun työmaalla oli jälleen suuri työsuojeluistunto. Mukana oli edustaja työsuojelupiiristä, suunnittelijat ja kaikkien aliurakoitsijoiden pomot. Vanha virsi ja kaikki säkeistöt, kuvannee parhaiten kokouksen kulkua.


   Otin kuitenkin jälleen esille suomalaisten ja ulkomaalaisten erilaisen kohtelun, koska ulkomaisten työntekijöiden määrä työmaalla on kovassa kasvussa. Aluksi kerroin omista Ruotsin kokemuksistani ja painotin olevan vain hyväksi, että esim. virolaisilla on oman maansa heikon taloustilanteen takia mahdollisuus työskennellä Suomessa. Työmaalla ollaan kuitenkin jo liukumassa yleiseen suomalaiseen käytäntöön, jossa ulkomaalaisten tekemisiä katsotaan läpi sormien, koska se nyt vain kuuluu heidän kulttuuriinsa.Työaikana pukukopissa nukkuminen, ylityönä sovittujen töiden tekemättä jättäminen (tunnit kuitattu), toistuvat työsuojelurikkomukset ja kaikki muu tällainen tietää suomalaisille varoituksia ja nopeaa lopputiliä, mutta ei ulkomaalaisille, koska se nyt vain kuuluu heidän kulttuuriinsa.


 Pääurakoitsijan edustaja vastasi nopeasti ja kireään sävyyn: Ulkomaalaiset ovat nyt vain tulleet ja heidän määränsä tulee edelleenkin lisääntymään, joten se on aivan turha valittaa. Lisäksi hän vielä joko tyhmyyttään tai piruuttaan käänsi päinvastoin kaiken sanomani ja tokaisi : onhan suomalaisiakin aina ollut Ruotsissa.Tuolloin muistin pikku- Urmaksen ja meinasin sanoa, että kyllä sieltä seuraavaksi tulevat pomot ja suunnittelijatkin ja ne tekevät kaiken pimeänä puoleen hintaan, joten et sinäkään saatanan keropää siinä kauaa elvistele! En kuitenkaan sanonut, vielä. Työsuojelupiirin edustaja innostui silminnähden havaitessaan orastavaa kapinahenkeä suuressa rakentajaperheessä ja tekemämme työmaakierroksen aikana hän hakeutui monesti juttusilleni. Yritti innostaa minua enempiinkin suusanallisiin hyökkäyksiin työnantajaani vastaan ja olisiko peräti käsikähmää halunnut!


 

 Nokiallahan on jo siirrytty globalisaation toiseen vaiheeseen: ensin vietiin työt halvan työvoiman maihin ja tehdashallien väeltä leipä ja nyt saavat lähteä suunnittelijat, insinöörit ja muu parempi väki. Heidän leipäänsä ei tosin viedä, sillä nyt ovat kaikki puolueet ja valtiovalta rakentamassa monenlaisia tukitoimia ja eropaketteja. Perustetaanko heille peräti oma leipäjono, missä jaetaan kaviaarivoileipiä ja sisäfileetä, sitä mietitään nyt työ-ja elinkeinoministeriössä.