EU- puheenjohtajamaan pääministeri Viktor Orbanilla oli tällä viikolla sovittuna perinteinen EU- komissaarien tapaaminen, missä olisi tehty yhteisiä linjanvetoja. Hän kuitenkin perui sen, koska oli jo etukäteen sopinut tapaavansa näyttävästi Putinia heti kauden alussa.
Bryssel, Rysseli, Neuvostoliitto, Eurostoliitto, jne; mitä yhteistä ja onko enää eroa!
No mutta entäs Suomessa sitten, onko uutta Terijoen hallitusta jo tekeillä? Suomen ehdoton äänikuningatar Li Andersson päätti kolmen puolueensa mepin liittyvän EU- parlamentissa Moskova- mieliseen ryhmään, vaikka aivan muuta odotettiin leveiden puheiden jälkeen.
Tuolla vedollaan Andersson myötäilee Putinin kantaa, jonka mukaan juutalainen Zelenskyi onkin natsi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan oikeutettu. Osuvasti hänen tilalleen eduskuntaan nousi myös Turusta Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho, joka vastustaa edelleenkin Suomen Nato- jäsenyyttä, vaatii armeijalle leikkauksia ja itärajan avaamista koko maailmalle.
Li Anderssonin äänimäärää EU- vaaleissa on nyt hehkutettu, mutta Riikka Purra sai Uudellamaalla väestömäärään suhteutettuna yhtä suuren kannatuksen ek- vaaleissa.
Edustaako LI Andersson sitten laitavasemmistoa, vai laitaoikeistoa ja mitä selkeä liittoutuminen Venäjän uuden tsaari Putinin kanssa merkitsee? Edustaako hän enää Suomea ja suomalaisia työläisiä, kuten ilmeisesti enemmistö kansasta luulee.
Missään puolueessa eivät kannattajat ole vaihtuneet yhtä paljon ja yhtä nopeasti kuin Vasemmistoliitossa, julisti Li Andersson ylpeänä kerran televisiossa. Tuollaisen katsottaisiin olevan lievästi sanottuna järjetön puheenvuoro miltä tahansa toisen puolueen puheenjohtajalta.
Rakennusliiton jäsenistä kannatti jossain vaiheessa 60- 70% (miehiä!) Vasemmistoliittoa. Mutta jo monta vuotta sitten Rakennusliiton koko korkein johtokin ilmoitti eronneensa Vasemmistoliitosta.
Mitä Li sitten tarkoitti ja miksi kannattajat piti vaihtaa? Joitakin vuosia sitten menin töihin eräälle työmaalle Helsingissä ja aitaan naulatulla isolla ilmoitustaululla olivat ne työmaan pakolliset säännöt. Ylimpänä ja ensimmäisenä silmän korkeudella olivat tekstit venäjäksi, alempana viroksi ja vasta ihan alimpana suomeksi.
Työntekijöiden määrät olivat samassa suhteessa (60-35-5%) ja sitä Li Andersson haluaa ja siitä hän iloitsee. VÄESTÖNVAIHTOA, koska emme me suomalaiset rakentajat ole vielä kuolleet ja haudattuina joukkohautoihin.
PS. Katselin tuossa dokumenttia USA: n presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal- ohjelmasta. Mies oli ympäristöliikkeen pioneereja, jolla oli myös sopiva ohjelma nuorisolle. Meillähän on tämä Elokapina, joka vain terrorisoi liikennettä ja kaikkea yhteiskunnan toimintaa, sekä ne nuoret elävät sosiaalituilla muiden kustannuksella ja vetävät huumeita.
Rooseveltin ympäristöojelmassa palkattiin miljoonia joutilaina vetelehtiviä nuoria istuttamaan metsiä, rakentamaan luonnonpuistoja, sekä muuta hyödyllistä. Heidän fyysistä kuntoaan parannettin armeijan leireissä, jotka myös huolehtivat majoituksesta ja muonituksesta.
Elokapinan riehuminen ei auta mitään ilmastonmuutoksen kannalta, eikä tuossa porukassa vuosia vetelehtineitä kukaan ota enää mihinkään töihin. He siis jäävät jo kolmikymppisinä eläkkeelle ja kuolevat nuorina huumeiden ja oman surkeutensa murtamina.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.