Minä olen lukenut jo ainakin 12. 5 palstakilometriä Ukrainan sodasta ja Putinista, mutta missään ei ole ollut mainintaa noista todennäköisesti Putinin järjestämistä vuoden 1999 kerrostalojen räjäytyksistä. Aikoinaan luin paljon Anna Politkovskajan artikkeleita ja kirjoja ja hän kirjoitti mm. niistä.

Nuo kerrostalojen räjäytykset ja yli 300 venäläisen murhaaminen ovat tärkeitä tietää, kun arvioidaan Putinin hulluutta ja häikäilemättömyyttä. Löysin Iltalehdestä pätevän artikkelin, josta kopioin tähän kaikkein olennaisimman.

Sekaantuiko FSB pommituksiin?

9. syyskuuta 1999 Moskovan esikaupunkialueella sijaitseva kerrostalo räjähti. Surmansa sai yli sata ihmistä.

Vain muutamaa päivää myöhemmin, 13. syyskuuta, sattui toinen raju räjähdys kuuden kilometrin päässä ensimmäisestä. Siinä kuoli 119 moskovalaista.

Näiden lisäksi tapahtui sarja muita räjähdyksiä muissa Venäjän kaupungeissa. Kokonaisuudessaan kuolonuhreja oli yli 300.

Putin syytti pommituksista tšetšeenikapinallisia ja lupasi armottoman sodan, jossa tšetšeeneistä tehdään selvää, ”vaikka he istuisivat vessassa”. Moskovassa kiersi kuitenkin jo tuohon aikaan teoria, jonka mukaan kerrostaloissa sattuneiden räjähdysten takana olisi todellisuudessa Venäjän turvallisuuspalvelu.

Epäilysten syynä on pitkälti 22. syyskuuta Rjazanin kaupungissa parisataa kilometriä Moskovasta kaakkoon tapahtunut varsin erikoinen sattumus. Tapahtumien kulku on selostettu New Yorkista käsin toimivan miestenlehti GQ:n jutussa, johon on haastateltu entistä FSB:n työntekijää Mihail Trepaškinia.

Paikalliset asukkaat huomasivat, että kaksi miestä latoi autosta suuria säkkejä asuintalon kellariin ja kaasutti pois. Poliisi löysi kellarista kolme 50 kilon valkoista säkkiä, joihin oli kiinnitetty pommin ajastin.

Paikallinen FSB:n agentti kutsuttiin paikalle tekemään pommit vaarattomiksi. Hän ilmoitti, että säkeissä oli sotilasräjähde heksogeeniä, ja sen voimakkuus oli riittävä räjäyttämään koko talon. Putin onnitteli tarkkaavaisia kansalaisia.

Vielä samana päivänä paikalliset viranomaiset tavoittivat epäillyt. Yllätys oli melkoinen, kun epäillyt paljastuivat itsekin FSB:n agenteiksi. Seuraavana päivänä tiedustelupalvelun johtaja Nikolai Patrushev ilmoitti, että kyseessä olisikin ollut harjoitus ja säkeissä olisi ollut pelkkää sokeria.

 

aina.jpg

Ukrainan poijaat panee ryssän polvilleen.

ap.jpg

Laitoin tähän vielä Anna Politkovskajan kuvan ihan vain hänen muistoa kunnioittaakseni. Eräässä kirjassaan Anna kertoi vierailustaan Tšetšenian pääkaupunki Grosnyihin. Siellä hän tapasi imaamin, joka oli syntyjään saksalainen. Tämä miies oli tullut Hitlerin armeijan mukana Neuvostoliittoon, jäänyt sotavangilsi ja sitten kääntynyt islamiin. Aika moni muukin kyllä kääntyisi islamiin, jos joutuisi raakuudestaan tunnettujen tšetšenien kynsiin.