Perhe on jo useamman vuoden ajan levittänyt kauhua Uppsalassa, kirjoittaa sos.dem. Aftonbladet. Eikä kysymys ole mistään ruotsalaisesta kahden lapsen perheestä, vaan muslimiperheestä, jossa voi olla jopa 400 perheenjäsentä. Aftonbladet kirjoittaa nimittäin rikollinen klaani myöhemmin jutussaan.

Googlailin tuosta Gränbyn kaupunginosaa hallitsevasta porukasta, mutta en löytänyt kerrassaan mitään. Uppsalassa toimivat myös nämä Kurdiketun ja Mansikan johtamat pahamaineiset arabi- ja kurdijengit, jotka ovat nyt jo pitkään sotineet keskenään.

PIdän 100% varmana, että Gränbyssä kyseessä on joko arabien tai kurdien klaani. Somaleilla ei riitä älyä tuollaiseen, mutta ne toimivat varmasti jengin palkkamurhaajina ja likaisen työn tekijöinä.

Haastattelussa Ruotsin poliisi pitää kuitenkin tuota kolmatta jengiä vielä noita kahta ym.  pahempana. Murhan todistajien, kauppiaiden ja kaikkien mahdollisten uhkailua, raakaa väkivaltaa ja jopa parkkipirkot uskaltavat liikkua alueella vain poliisin suojelemina.

Nyt Uppsalan kunta on erottanut erään perheen jäsenen, joka oli noussut kunnassa joksikin johtajaksi. Hänelläkin oli pitkä rikosrekisteri jo valituksi tulemisen aikaan: aseiden salakuljetusta, monenlaista kiristystä, väkivaltaa ja ryöstöjä.

Tuo klaani on jo vuosien ajan harjoittanut raakaa väkivaltaa ja huumekauppaa. Kirjoitan tuosta Ruotsille tyypillisestä asiasta vain sen takia, että nyt voivat toistua Botkyrkan tapahtumat ja jengi ottaa koko kaupungin haltuunsa.

Siellähän sosdem- naiskunnanjohtaja sulki kahdeksan (8) nuoristotilaa, koska muslimijengit heiluivat niissä aseiden ja luotiliivien kanssa huumeita myymässä. Jengi järjesti sitten sossuille uuden puoluekokouksen, toi sinne valtavasti uusia muslimijäseniä ja kunnanjohtaja erotettiin. Uusi kunnanjohtaja oli sitten ostettu polakki ja nyt ei tosiaankaan ole mistään vehnäleivästä kysymys!

Nämä Mansikan ja Kurdiketun jengithän (Foxtrot)toimivat jo terroristeinakin ja järjestävät Iranin maksusta terrori- iskuja Israelin suurlähetystöihin ja mitä lie muuta vielä tulossa.

Eilen Helsingissä oli mielenosoitus Israelin puolesta ja eiköhän vain mustaihoinen muslimimaahanmuuttaja hyökännyt lyömään kulkueen ihmisiä ja sylkemään heidän päälleen. Jihad- Yle mainitsi asiasta kahdella lauseella!

Siitä voimme päätellä mikä meitä odottaa tulevaisuudessa ja mitä tapahtuu jollekin vahingossa juutalaisten tai Israelin tunnuksia Suomessa kantavalle. Heidät hakataan kaduilla ja muslimin tultua naapuriksi on muutettava pikavauhtia pois.

Image

Voi, voi, pikku- Husu sua, kun olet niin sorrettu ja syrjäytynyt. Palestiina, joelta Mogadishuun juutalaisten ja Israelin yli! 

Onneksi tämä "ruotsalainen" pikku- Husu on nyt voimaantunut ja yritti räjäyttää Israelin suurlähetystön Tanskassa.

Jenginuorilla pelottavia asenteita Ruotsissa: "Hyvä jos elää 25-vuotiaaksi"

 Jäihän se somali heti kiinni, kuten arveltiinkin! Ei se vajakki sentään hyökännyt väärään suurlähetystöön, kuten ne yleensä käyvät ampumassa väärän talon asukkaat! Olishan sille voinut sen kymppitonnin maksaa, kun Teheranin mullaheilta saatiin 2 milijoonaa! Kurdikettu ja Mansikka asuvat tiettävästi Turkissa ja Iranissa nykyään!

PS. 09.10.2024

Tuo jutun erotettu johtaja Noah Hamid (Thaer Hamad aikaisemmin) oli tietysti arabi ja palestiinalainen. Hän oli vaihtanut nimensä rikostuomioden takia, kuten se meidän oma Husu al- Kelapetos. Koko Hamidin perhe ja suku oli tehtaillut raskaita rikoksia heti Ruotsiin saavuttuaan. 

smuggelchefen-feature.jpg