Kuinka moni suomalainen isä ja äiti lähtevät yhdessä viikkojen kesälomareissuun, mutta eivät ota alle kouluikäistä tytärtään mukaan. Veikkaisinpa, että aika harvat vanhemmat tekevät niin, mutta pääministeri Sanna Marin nyt kuitenkin miehineen teki sen. Eiköhän sen nyt luulisi olevan melko yleinen ajatus, että tärkeintä olisi järjestää pienelle lapselle mahdollisuus temmeltää yhtäaikaa isän ja äidin kanssa. Niinkuin perheenä, jos sellainen ajatus nyt vielä sallitaan.

Kaiken huipuksi he lähtivät reissuun vielä kahden tuttavapariskunnan kanssa (valtion rahoilla?). Oliko kyseessä sitten Sannan bileporukasta tuttua kaksineuvoista seksiseuraa, se on heidän yksityisasiansa. Kuten kaikki Sannan ja Suomen asiat näyttävät nykyään olevan kansalta kiellettyjä Sannan yksityisasioita.

Lastensuojeluviranomaiset taatusti kohottelevat normaalisti kulmiaan, jos pientä lasta ei oteta isän ja äidin lomareissulle. Teini- ikäisten lasten kyseessä ollessa sellainen on tietysti aivan luonnollista.

Sanna Marinin tiedetään jo olevan melkoinen friikki, mutta se ei tarkoita koko Suomen kansan olevan muuttunut samanlaisiksi friikeiksi ja sallivan koko hyvinvointivaltion ajettavan samanlaiseksi friikkien sekasortoiseksi temmellyskentäksi.

Marin kasvoi kahden lesbon perheessä, ei mennyt biologisen isänsä hautajaisiin ja hänen juomakaverinsa näyttävät olevan enimmäkseen erilaisten sukupuolivähemmistöjen edustajia. Ja joita kiinnostaa vain se oma seksuaalisuus; he eivät omista ajatustakaan valtion taloudelle, Uniperille tai kansan selviämiselle hintojen noususta.

Olisihan se ollut pirullista, jos vielä Pekka Haavisto olisi ollut nyt presidenttinä ja Mäntyniemessä olisi ollut samanlaiset seksuaalivähemmistöjen orgiat kellon ympäri kuin Kesärannassa. Pekka olisi heilunut siellä 40 vuotta itseään nuorempien puppelipoikien kanssa samaan tapaan kuin hän on tehnyt ulkoministeriössä ja mistä on vaiettu.

Melkoinen sotku on tulossa ensi talveksi, mutta Suomessa ei ole minkäänlaisiin päätöksiin kykenevää hallitusta.