Suoraan sanoen mua ei kauheasti kiinnosta Hamasin iskut, lausuu Hesarissa Palestiina- aktivisti Iiris Laisi ja kertoo pelkäävänsä syytteitä antisemitismistä. Rusinan kokoisilla aivoilla ajateltunakin tuollaisesta lausunnosta voisi tulla helposti kuva, että juutalaisten lasten, naisten ja siviilien tappaminen on samalla tavalla hyväksyttävää kuin Hitlerin aikaan.

Iiris Laisi on myös selvästi käärmeissään Ukrainan naisten ja lasten tulosta Suomeen, koska siinä paljastui muslimimiesten pakolaisuuden naurettavuus paremmin kuin hyvin. Ja Iiriksen kaltaisten naikkosten suttuiset motiivit näissä pakolaisasioissa.

Artikkelin on kirjoittanut Hesarin Lähi- idän "asiantuntija" Kaisa Rautaheimo, joka nimenomaan Gazan historiasta kertovassa edellisessä artikkelissaan väitti, ettei Gazalla ole koskaan ollut maarajaa yhdenkään arabimaan kanssa.

Vaikka lehdet ovat viime päivinä olleet täynnä kuvia Egyptin ja Gazan rajan (13 km) välisistä korkeista muureista ja vaikka ennen vuotta 1967 Gaza kuului Egyptille. Israel on koko ajan tarjonnut Gazaa takaisin Egyptille, mutta kun Siinain niemimaalla on jo terroristijärjestö Isis, Muslimiveljeskunta ja muita rosvojoukkioita. Joita vastaan Israelin ilmavoimat ovat iskeneet jo monta kertaa ja nimenomaan Egyptin pyynnöstä.

Hamasin lokakuun terrori- isku oli viimeinen korsi, joka pakotti Israelin vääntämään kamelilta niskat poikki.

Hamas ja Libanonin Hizbollah ovat jo vuosien ajan ampuneet säännöllisesti Israeliin ohjuksia ja raketteja, jolloin aina jopa miljoona ihmistä on joutunut juoksemaan pommisuojiin. Koska torjuntaohjuksen tuhotessakin raketin taivaalta sataa aina tuhansia kiloja rautaromua isolle alueelle.

Sen takia Pohjois- Israel on jouduttu tyhjentämään asukkaista ja kaikkiaan Israelissa on jo satoja tuhansia juutalaisia pakolaisina omassa kotimaassaan.

Hamas on jopa pahempi kuin Isis, jota vastaan soti koko maailma. Isis tappoi vain miehiä, ne ottivat seksiorjiksi jesidien naisia, mutta ne eivät koskaan syyllistyneet niin eläimellisiin rikoksiin naisia ja lapsia kohtaan kuin Hamas.

Hesarin kuukausiliitteessä oli Anu Nousiaisen asiallinen artikkeli Hamasin lokakuun iskuista Gazan läheisille kibbutseille. Ennen Hamasia juutalaiset lapset saattoivat aivan keskenään kävellä Gazan läpi hiekkarannoille uimaan ja tuhannet gazalaiset kävivät kibbutseilla töissä. Oli yhteisiä grillijuhlia ja kaikenlaista kanssakäymistä arabien ja juutalaisten välillä. Kuten myös vielä ennen lokakuuta ja Länsirannalta kävi 100. 000 palestiinalaista töissä Israelissa.

Samoin Israel toimitti sähkön,veden ja kaiken mahdollisen Gazaan, mutta Egypti ei mitään! Nyt islamin hyeenat purivat viimeisen kerran Juudan leijonaa!

Nyt Gazasta esitellään nälkään kuollutta 10- vuotiasta poikaa, jonka sängyn vieressä Ylen videoilla esiintyivät tämän silmiinpistävän lihava äiti ja muita lihavia naisia. Samoin ruokakuljetuksia ryöstelevillä nuorilla miehillä posket näkyvät takaapäin.