Koulukiusaaminen on vakava ongelma ja sen on todettu olleen takana näissä kouluampumisissakin. Sen kitkemiseen on kehitetty monia jo toimivaksi todettuja ohjelmia ja panostettu paljon resursseja. Kysymyshän on lapsista, joiden koko elämä voi mennä raiteiltaan kouluaikaisen kiusaamisen takia.


 Sen takia nämä Jarmo Korhosen ja Sinikka Salon julkisuudessa esittämät väitteet työpaikkakiusaamisesta osoittavat valtavaa suhteellisuudentajun ja terveen järjen puutetta. Tunnen valtavaa myötähäpeää. Vedettiinkö Sinikkaa tukasta Suomen pankin johtokunnan kokouksessa ja oliko joku keskustan puoluevaltuuskunnan jäsen kussut Jarmon Ystävänkirjaan? Siihen vaaleanpunaiseen paperiversioon, sillä tämän sähköllä toimivan Facebookin kanssa se voisi olla hengenvaarallista.
 
 Molemmat olivat yhteiskunnan huippuviroissa, joihin päästäkseen he olivat varmasti käyttäneet kyynärpäitä ja lakaisseet heikommat edestään. Korhonen vaikuttaa jo televisioesiintymistensä perusteella ilmiselvältä öykkäriltä ja aikoinaan Tarja Halonen jyräsi väkisin Salon Suomen pankin johtokuntaan. Nyt Korhonen käyttää kiusausteemaa häikäilemättömästi hyväkseen vaalikampanjassaan ja Salo turhautuneena eläkeläisenä haluaa vielä hieman julkisuutta.
 
Paavo  Lipponen pilkkasi eduskunnan istunnossa Mauri Pekkarista tämän hiuslisäkkeestä, mutta pieni mies ei ollut moksiskaan. Pekkarinen on raskaan sarjan poliitikko, joka on monina ministerikausinaan aina jämerästi ajanut maaseudun asiaa, eikä hän pienistä hätkähdä. Suhmuroinut kyllä, mutta se on välttämätöntä pääkaupunkiseudun ahneiden poliitikkojen kanssa pelatessa.
 
Menin 16- vuotiaana ammattikouluun erääseen lappilaiseen kaupunkiin, josta perääntyessään Saksan armeija oli järjestänyt loistavan mahdollisuuden nuorelle arkkitehti Alvar Aallolle. Poltti koko kaupungin maan tasalle. Tähän kouluun oli saapunut oppilaita eri puolelta pohjois- Suomea ja suurin osa asui koulun alueella sijaitsevassa asuntolassa. Kaupungin omilla nuorilla oli oma ammattikoulunsa. Ensimmäisten viikkojen ajan satapäinen paikallisten nuorten joukko päivysti koulumme ulkopuolella ja esti meitä lähtemästä kaupungille. Se oli jokavuotinen ongelma, jolle eräskin suomalaisessa SS- komppaniassa palvellut puujalkainen opettajamme vain naureskeli. “Maailma on kova paikka, siinähän opitte metsäläiset, perkele!” Tappeluitahan siellä tietysti syntyi, mutta kukaan ei kuollut ja tuskinpa siitä kenellekään elinikäisiä traumoja jäi.
 
Tämän takia olenkin hieman ihmetellyt uusimmista viharikostilastoista noussutta “voi kauheeta” kohua. Näihin tilastoihin kun pistetään myös kaikki pakolaiskeskuksissa tapahtuvat turvapaikanhakijoiden keskinäiset tappelut, mutta silti niistä puhuttaessa annetaan aina ymmärtää niiden olevan vain tapauksia, joissa Suomen lippuun kietoutunut skini pieksää mustaa mummoa Itäkeskuksessa. Erityisesti venäläisten ja muslimien keskinäiset kahinat ovat aina vain yleisempiä monikulttuurisen Helsingin lähiöissä.
 
Helsingissä tapahtunut hyökkäys Sateenkaarikulkueeseen ja muutamat skinien tekoset ovat tyypillisiä viharikoksia, mutta muuten tilastointi on ilmeisesti väärä. Monet kalashnikov- kulttuureista tulleet pakolaiset ihmettelevät, että “täällähän voi tehdä ihan mitä tahansa, eikä kukaan sano mitään”, mutta kyllä nuoret koulivat toisiaan.
 
 Mikä oli jutun opetus? Maastamme pitää kerätä kansalaisvaltuuskunta pieksämään Korhonen seipäillä ja nuoret ovat aina tapelleet keskenään ja tulevat tekemään sitä maailman tappiin.