Nyt pidetään jo varmana, että ensi talvena Eurooppaan tulee kiertäviä sähkökatkoja. Osmo Soininvaaran mukaan se ei mitään ratkaise, koska paljon sähköä kuluttavat lämmitys, pyykinpesu, etc. siirtyvät vain myöhäisempään ajankohtaan. Mutta siinähän se idea juuri onkin, kun vaikkapa arkiaamujen huiput saadaan leikattua. Ei ole niin väliä paljonko sitä sähköä kuluttaa, vaan milloin sitä kuluttaa!

Sen sijaan suuri ongelma tulee siitä, että kännykät eivät enää toimi. Oma puhelin saattaa olla hyvinkin täynnä tuoretta sähköä, mutta kun tukiasemat eivät toimi. Niissä on akustot katkojen varalle, mutta ruotsalaisen asiantuntijan mukaan ne hyytyvät jo tunnissa. Taajamissa puhelinverkot alkavat takuta jo muutaman minuutin sähkökatkon aikana. Tilannetta pahentaa vielä se, että pimenneissä huoneissa hätääntyneet ihmiset alkavat soitella toisilleen.

Saksa rikkoi kaikkia tynkä- EU: n sääntöjä päättäessään jättimäisestä energiatuesta omille kansalaisilleen ja omalle teollisuudelleen. Sillä tavalla se kuitenkin lyö nurin Suomen ja muiden reunavaltioiden teollisuudet ja kansat.

Turun ja Rauman telakat vaativat jo Suomen valtiolta miljardien tukia, koska sähköllä hitsaaminen on kallista. Tehköön perkele niittaamalla niitä laivoja, sillä on myös työllistävä vaikutus!

Suomi joutuu tulevaisuudessa maksamaan 930 miljoonaa euroa luonnon ennallistamisesta. Se on huikeat 12. 6 % kaikkien jäsenmaiden kustannuksista, vaikka meitä on vain 1% tynkä- EU: n väestöstä. Ja vaikka meillä on taatusti Euroopan monimuotoisin ja parhaiten hoidettu luonto.

Kaikki viljelyskäyttöön kuivatut suot täytyy ennallistaa ja maatilan keskellä olevat talot ilmeisesti nostaa tolppien nokkaan. Niinku Thaimaassa, saatana! Suomessa oli noiden soiden kuivauksen aikaan kaksi miljoonaa ihmistä vähemmän, joten eikö se väestömääräkin pitäisi ennallistaa. Helsingin seudulla joutisteleville murjaanilaumoille vain menoliput Afrikkaan ja arabimaihin.