Eikö olisikin Suomen kansa mielissänsä, jos tyttöhallitus ilmoittaisi maksavansa 2. 5 miljardia euroa sähkötukea yrityksille ja suoraan kansalaisten tileille. Olisi varmasti kansa mielissänsä, mutta kun tyttöhallitus ei sellaisia maksa, vaan käyttää tuollaisen summan missään näkymättömään ilmastohumppaan.

-Ruotsin hallitus esittää lähes kuuden miljardin euron sähkönhinnan korvauksia kotitalouksille ja yrityksille ja sitä aletaan maksaa käteisenä jo ensi vuoden alussa.

-Ville Tavio toteaa, että Norjassa valtio on jo päättänyt maksaa 90 prosenttia sähkön hintaosuudesta, joka ylittää noin 0,07 euroa kilowattitunnilta.

-Keskiviikkona sähkön hinta kävi Suomessa kalleimmillaan noin 55 sentissä kilowattitunnilta. Samana päivänä esimerkiksi Tukholman seudulla hinta kävi korkeimmillaan vain viidessä sentissä, ja oli noin 0,07 euroa kilowattitunnilta.

-Saksa koettaa suitsia energiakriisiä "talouden puolustuskilveksi" kutsutulla tukiohjelmalla, joka voi nousta jopa 200 miljardiin euroon.

Noiden maiden kansalaisilla ja teollisuudella on siis varaa kuluttaa sähköä ja ne määräävät myös Suomen sähkön hinnan ja saatavuuden.

Näistä yllä olevista uutisklipeistä voi päätellä miten käy Suomen kansalle ja ennen kaikkea Suomen vientiteollisuudelle ensi talvena. Ruotsalaiset omistavat suuren osan Suomen teollisuudesta, joten he sulkevat ensimmäisinä Suomessa olevat ja samaa tuotetta valmistavat tehtaansa. Sellutehdas tuottaa enemmän sähköä kuin kuluttaa, mutta kaikenlainen paperi-, teräs-, telakka-, ja konepajateollisuus on vaarassa.

Ensi talvena Suomessa yli 800. 000 uunin-, kamiinan-, ja takanpiippua sylkee kellon ympäri taivaalle mustaa savua ja tappavat pienhiukkaset värjäävät lumen mustaksi kautta maan, aina Hangosta Petsamoon. Tuon olisi voinut korvata muutama kaikilla suodattimilla varustettu ja sähköä tuottava turvevoimala.

Mutta kun se ei käy, koska meillä on Vihreä hiertymä. Tyttöhallituksen johdolla Suomi- neito kusee nyt oikein voimalla omiin muroihinsa, eikä ole tratti- ohjausta suojelemassa mitään elämän osa- aluetta.