Reilut 35 vuotta sitten minä asuin Tukholmassa ja mm. Vällingbyssä ja Hallonbergenissä. Vierailin lisäksi usein Hässelbyssä erään ruotsalaisen naisen luona ja Rinkeby/Tensta/- Husby- alueella sijaitsevan Järva- fältin ruohokentillä meillä suomalaisilla oli tapana pelata lento- ja jalkapalloa. Elämä oli turvallista ja valkoihoinen mies ja nainen voivat aivan vapaasti liikkua humalassakin ihan missä vain.

Näillä alueilla asujaimisto oli silloin oikeasti monikulttuurista: ruotsalaisia, suomalaisia, turkkilaisia, jugoslaaveja, eteläamerikkalaisia, iranilaisia, etc. Siihen aikaan Ruotsissa ei asunut käytännöllisesti katsoen ollenkaan arabeja, afgaaneja ja somaleja.

Muslimeja olivat ainoastaan turkkilaiset, mutta he edustivat sitä maallistunutta siipeä ja kävivät ahkerasti töissä. Iranilaiset olivat nimenomaan Khomeinin poliittista islamia paossa ja heistä suuri enemmistö oli ateisteja tai sitten muita Iranin vähemmistöuskontoja edustavia.

Sitten tulivat somalit, arabit ja afgaanit ja sen jälkeen nuo kaikki yllä mainitsemani lähiöt ovat muuttuneet poliittisen islamin kalifaateiksi (sontatunkioiksi, suom. huom.). Niistä ovat lähteneet ruotsalaiset, suomalaiset, jugoslaavit, eteläamerikkalaiset, iranilaiset ja jopa turkkilaiset.

Kaikkein pahin Ruotsin kalifaatti (sontatunkio, suom. huom.) taitaa olla nykyään tuo Borlängenissä sijaitseva Tjärna Ängar, jonka asukkaista jo lähes puolet lienee somaleja. Yksikään virkamies ei tiedä ketä siellä asuu ja kuinka paljon. Tuohon lähiöön eivät lähde vartijat, jäätelöautot, taksit, mitkään kuljetusautot, pysäköinninvalvojat ja lähes kaikki liikkeet ja yritykset ovat muuttaneet pois.

Suomi on nyt jo Ruotsin tiellä kaikessa rikollisuudessa ja väkivallassa, mutta me tulemme saavuttamaan sen kurjuuden nopeammin. Meille kun pakolaisia haalitaan juuri noista pahimmista maista, siis somaleja, arabeja ja afgaaneja. Joilla ei ole mitään aikomustakaan sopeutua Suomeen.

Olen jo vanhempi kantakirjasuomalainen mies, joka viettää säännöllistä ja raitista elämää. Viimeisen 15 vuoden aikana olen kuitenkin joutunut neljä kertaa vakavan väkivallan/ryöstön uhkaamaksi ja joka ikinen kerta kyseessä on ollut muslimimies/miehet.